lauantai 8. syyskuuta 2018

7.9.2018

Törmään aika ajoin taiteilijaan nimeltään Nanna Susi. Hän teki minuun lähtemättömän vaikutuksen kun hänet oli valittu vuoden nuoreksi taiteilijaksi vuonna 2000. Olin näyttelyssä jossa opas kertoi hänen maalauksistaan ja siihen astisesta elämästä. Kun kävelin näyttelystä pois keväisenä iltana oivalsin jotakin sellaista , joka sitten on vaikuttanut jatkossa kaikkeen tekemiseen. Eli jokainen voi valita polkuja jotka eivät ole ihan kaikkien sääntöjen ja normien mukaisia.Moni asia on itsestä kiinni.
Kaikkeen ei voi vaikuttaa sehän on selvä, mutta valintoja pitää tehdä ja mennä sitten sen mukaan eteenpäin.
Tänään taas luin yllätten  juttua kyseisestä taiteilijasta. Hän on järjestämässä juhlanäyttelyä vuosien varrelta ja paikaksi valikoitui vanha kotikaupunkini Salo ! Sinne pitää ilman muuta mennä ja saas nähdä mitä uusia tuulia se sitten saakaan aikaan vallankin jos mieli on näyttelyssä riittävän  avoin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti