tiistai 15. toukokuuta 2018

16.5.2018

Eilen lähdettiin "aurinkoa pakoon" ja katselemaan lähiseutuja. Nyt kun  puissa on osoittain vajaa lehdistö näkee loputtomat pienet ja suuret järvet joita tällä seudulla riittää. Muutenkin luonto on superkaunis kun puiden lehdet ovat niin heleän vihreitä ja vesi kirkkaan sinistä.



Päämääränä oli Saarijärvi ja siellä hautausmaa, jossa lepää Karin isovanhemmat. Miten komea onkaan Saarijärven kirkko; harmi kun ei päästy sisälle ihailemaan.


 Ja hautakin löytyi. Vähän jo huonokuntoisena kun lähisukuisia ei ole lähistöllä pitämässä haudasta huolta.



Matkalla poikkesimme "maapallopatsaalla". Aika veikeä tarina mihestä nimeltään Matti Rutanen joka teki päivätyön ohessa upean patsaan 1900 luvun alussa.Hän rakensi kolme pikku taloa ja yhden niistä tulevalle vaimolle ja perheelle (jota ei koskaan saanut) ja yhden kuningatar Elisabetille jonka oli kutsunut vierailulle (Elisabet ei myöskään tullut 😢).





Matti Rutanen kuoli 1964 eli lopun perin ei siitäkään aikaa ole ihan mahdottomasti ja miten erilaista elämä hänen eläessään  olikaan ? Noilla tiluksilla voi melkeinpä vielä aistia yksinäisen miehen toiveet ja tekemisen tarpeet.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti