torstai 31. joulukuuta 2020

 31.12.2020

Tähän ikään on ehtinyt viettää jos jonkinlaisia uudenvuoden juhlia.Yksin, kaksin, ystävien kanssa....

Parhaiten on mieleen jäänyt vuoden vaihtuminen Malesiassa jossa alkuilta vietettiin hienossa ravintolassa.Tarjolla upeat ruoat ja ohjelmanumerot mutta parasta kuitenkin rantabileet jossa valtaisa määrä ihmisiä tanssi ja lauloi ja vuoden vaihtuessa poltettiin näyttävästi vanha vuosi ja toivotettiin uusi vuosi tervetulleeksi.Tuon tunnelman muistan varmasti loppuikäni.

Tänä vuonna uusi vuosi otetaan vastaan rauhallisesti kaksin...tai siis onhan Arttukin mukana 😉

 




keskiviikko 30. joulukuuta 2020

 30.12.2020

Joulun aikaan on mukava ajella ja katsella muiden ihmisten koteihin ripustettuja valokoristeita.Kellä enemmän ja kellä vähemmän mutta liki joka ikkunassa loistaa jokin tuikku.Aivan mahdottoman upea oli muumiaiheinen ;voisi jopa jo sanoa valoshow Nummen asuntoalueella.Iso tontti täynnä muumihahmoja ja muitakin eläin- ja satuhahmoja.On tarvittu monen monituista työtuntia ja tuhansia valoja jotta sen on saanut aikaan.Eikä oltu ainoat katsojat jotka pysähtyivät haukkomaan henkeä ja kuvaamaan.Kuvastani ei tosin saa juurikaan käsitystä paikan häikäisyvyydestä, mutta upeaa oli ja hienoa että joku jaksaa ja viitsii ilahduttaa tuollalailla.




sunnuntai 27. joulukuuta 2020

 27.12.2020

 

En juurikaan välitä jouluglögistä; tai en ole edes vuosiin sellaisia maistellut. Nyt saimme lahjaksi Loimu-vuosikertaglögin ja vaikka aluksi ajattelin että pullon voisi vaikka "kierrättää" niin tulin sen kuitenkin avanneeksi ja ihmeen hyvää se sitten olikin.Lämmitti mukavasti ulkoilun jälkeen.

 


 Punaisessa glögiversiossa oli tämän vuoden makuna karpalo.Aina siis voi mielupidettään muuttaa 😊ja unohtaa vanhat väljähtyneet makumuistot.

perjantai 25. joulukuuta 2020

 25.12.2020

 

Jouluaaton ateria rytmitettiin tänäkin vuonna niin että aiemmin päivällä syötiin ns.kalapöytä ja saunan jälkeen varsinaiset laatikot ja kinkku.Väliin mahtui vielä kakkukahvit.Kun kaikki herkut ei ole yhtä aikaa tarjolla ei tule syötyä liian ähkyksi asti.

 Joulurauhan julistuksen katselun yhteyteen kuuluu myös tuollainen punainen kiiltäväksi vahattu omena.

 

 Kahvin kanssa ja jälkiruoaksi tein itse inspiroimani juustokakun vadelmista.Vadelmasato oli tänä vuonna sen verran hurja että on mistä ottaa.....Pohjan tein joulupipareista ja kakkuun laitoin kinuski- ja vaniljatuorejuustopurkin ja kermaa parin desin verran vatkattuna ja 5 liivatelehteä ja sekaan lopuksi runsaasti vadelmia ja puoli desiä sokeria.Hyytymisen jälkeen vielä päälle kerros vadelmia ja 2 liivatteen kiille.Kakusta tuli juuri sopivan raikas jouluan ajan jälkkäriksi.



Joulupäivä vietetään perinteisesti hissunkissun eli vaikka koko päivän lukisi kirjaa......

torstai 24. joulukuuta 2020

 24.12.2020

 

Kunkku paistettiin tänäkin vuonna 80 asteessa 16 tuntia ja sisälämpötilaksi samaiset 80 astetta.Eilen illalla saatiin maistiaiset ja oikein mehukasta ja juuri sopivan suolaista.Kaikki on muutenkin mallillaan ja jopa sellainen aito jouluinen tunnelma hiipii mieleen; se ei ole enää nykyään itsestään selvyys sekään.Ilosta joulumieltä kaikille 💓

 

 

                                      Oma joulu

                       


                                       Joulu ei tule raatamalla,
                                       pakolla tai paiskomalla
                                       Joulu tulee kuiskimalla,
                                       hopeahippuja huiskimalla.

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

 20.12.2020

 

Joulunaluspäivät ovat menneet sukkelaan ja joka päivä on jotain pientä puuhastelua. Sain tänä vuonna karsittua edes hiukan joulukoristevalikoimaani ja kokosin kassillisen pelastusarmeijan joulupataan vietäväksi. Ihan riittävästi jäi vielä omiin asetelmiinkin....



 

Kinkku otettiin tänään sulamaan ja kun huomenna on joulusiivous niin siitä se juhlan odotus sitten alkaakin 🎅.

sunnuntai 13. joulukuuta 2020

 13.12.2020

Jouluvalmisteluja tehdään hissukseen.Pipareita paistoin lähinnä tuoksun vuoksi valmistaikinasta ja muutaman joulutortun paistoin kokeilemalla geisha-suklaasydämellä.Makeaa ja hyvää kuinkas muutenkaan 😋. 

Kari halusi kokeilla lihahyytelön tekoa. Se ei tosin kuulu mitenkään meidän joulupöytään mutta kun härkämies saa jotain päähänsä niin sitähän kokeillaan oli sitten joulu taikka juhannus 😊.


Hyvää siitä kieltämättä tulikin ja tulee syötyä leivän päällä leikkeleenä hyvinkin jo ennen joulupöytää.Tässä versiossa on mukana maustekurkkua ja se mukavasti raikastaa; tomaatit nakkasin päälle ihan vain kuvauksen vuoksi.