keskiviikko 12. elokuuta 2026

 12.08.2026

Kävin "kaverikahvilla" kaupungilla. Kahvilassa valitsin kahvin kanssa pikkiriikkisen  (oliko edes euron kolikon kokoinen) bebe-leivoksen ja hinta oli yhteensä 7 euroa. Pidin kalliina kun sillä nyt olisin saanut jo koko paketin kahvia kotiin  😉. No kaikkea EI voi tietenkään rahassa mitata.

  Ja tärkeintähän  oli tietysti saada rupetella ne kuulumiset 💕.



  Mennessä aurinko paistoi lämpimästi ja oli vielä oikea kesäpäivän tuntu. Palatessa vettä tuli taivaan täydeltä ja hetkittäin satoi myös rakeita ...auts !

7 kommenttia:

  1. Kiva kun pääsee kahvittelemaan kaverin kanssa! <3 Vaikka hinta kyllä tosiaan kuulostaa melkoiselta. :O Mutta samaa ollaan omien kaverien/ ystävien kanssa mietitty, että kaikki maksaa nykyisin niin paljon, että melkeinpä ollaan sovittu ne "terassikahvit" aina jonkun luo, että pääsee halvemmalla (näitä talousongelmia kun on yhdellä jos toisella nykyisin). Tosi harvoin mennään oikein kahvilaan, ainakin jos vain toinen osapuoli maksaa (meilläpäin yleensä kutsuja maksaa, koska TIETÄÄ, ettei toisilla välttämättä olisi siihen käyntiin varaakaan).

    Eilen oli tosiaan päivä, jolloin oli aurinkoista ja sitten taas rankkaa sadetta ja taas aurinkoa ennen seuraavaa kuuroa. Rakeita ei kyllä täällä tullut. Päivän korkein lämpö 15 astetta, että kyllä se aika vilpakaksi pilvien alla varjossa meni.

    Pitänee kohta saada terassilla olevat kasvit sisälle (mutta MINNE?)...

    VastaaPoista
  2. Vaikka asia ei minulle varsinaisesti kuulukaan niin kerronpa silti. Kahvilan viereiseen pöytään tuli nelihenkinen perhe ja kaikilla komeat kakkupalat , vanhemmilla kahvit ja lapsille tuotiin vielä erikseen kermavaahtokaakaot tarjoiltuna pöytään. Maksoi varmasti se satsi enemmän kuin monen perheen viikon ruokaostokset. Eipä sillä etten heille sitä juhlahetkeä olisi suonut mutta mietinpä vain ....

    Touhulassa oli jo kurkut saaneet kylmää !! ja aikas vilakkaa on elokuun sääksi.

    VastaaPoista
  3. Tuntuupa kovalle hinnalle, pikku-Bebestä ja kahvista, mutta toivottavast maku ja seura korvasi korkean centtien määrän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin harvoin tulee kahviloissa käytyä nykyään ettei hinta haittaa ainoastaan hämmästyttää. Bebe oli hyvä (tosin parilla haukkauksella syöty :-)) ja kahvikin minun makuuni eli en valita.
      Seurasta nyt puhumattakaan.

      Poista
  4. Kalliilta kuulostaa minustakin! Samalla rahalla olisi saanut paketin ja pitkon... Mutta kiva tapaaminen taisi korvata ainakin osan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. Olikos se huomisesta alkaen Juhla Mokka alle 4 euroa paketti S-marketeissa....

      Poista
    2. Nyt alkaa olla taas kaupoissa kahvien hinnat kohdillaan. Mutta eipä kai ne kahvilat kahvien hintoja yleensä laske vaikka kahvin ostohinta laskisikin ?
      Ilman muuta kaverikahvit on aina kiva juttu ; ei niitä rahalla mitata :-).

      Poista