31.08.2026
Kävelyllä tuli mieleen sellainen vanha sanointa kuin "perunannostoloma" joksi aikoinaan kouluissa nimitettiin syyslomaa. Koululaiset patistetiin kerämään perunoita kenellä nyt kotona tai sukulaisilla perunapeltoa oli.
Nyt
perunat kerätään koneilla. Tuolla kuvan takanurkassa perunoiden
nostovehje ja traktorin lava jonne ne sitten kipataan. Tehokasta. Eikä
tarvita kuin yksi ihminen tuohon hommaan.


Haa, meidän kouluissa (kolmessa ehdin olla, missä OLI perunannostoloma olemassa) pääsi lomalle vain ne, joilla oli vanhempien lupa, eli tarve apuun perunapelloille. Muut olivat ihan normisti koulussa. Oli meilläkin pikkuruinen perunapelto, oman perheen tarpeisiin, silloisen rintamamiestalon pihalla, muttei me lapset silloin koskaan lomalle päästy. Vanhemmat nostivat perunat vähän palasissa. Loppukesästä suoraan kattilaan ja käyttöön, sitten napattiin naatit pois kompostiin ja annettiin perunoiden olla maassa jonkin aikaa, mitä nyt taas niitä kattilallisia silloin tällöin tuli ylös otettua. Ja loput nostettiin vasta juuri ennen talven tuloa, pitkään sen jälkeen, kun se perunannostoloma oli jo mennyttä, viikkoja sen jälkeen. Ja ne menivät sitten kellariin talven varalle. Siinä oltiin kyllä me lapsetkin joskus apuna, mutta ei käskystä, vaan koska me haluttiin. Jotenkin tyydyttävää se, miten ne perunat sieltä mullasta esiin ilmestyivät, kun kuokalla maata käänsi. =)
VastaaPoistaMeilläkin oli kyllä omasta takaa perunoita ja niitä perheenä jossain vaiheessa poimittiin laarit täyteen ja muistelen että joitakin kertoja käytiin myös isovanhepien pottuja keräämässä talteen. Loma-asia on minulle hämärän peitossa sillä jotenkin tuntuu ettei syksyllä olisi lomaa ollutkaan ?? Varmaksi en sano.
PoistaMutta kyllä peruna on ollut tosi tärkeä osa ruokataloutta ja siksi oli tärkeää että sato saatiin talteen. Perunaa ja kastiketta ja kastiketta ja perunaa :-)).
Lieneekö ollut paikkakohtaista koululaisten perunannostolomat.
VastaaPoistatäällä suunnalla loma oli kaikilla, katsomatta oliko perunamaata vai ei.
Niin se ehkä oli , että ainakin ennen peruskoulua saivat koulut itse rustata omat lukujärjestyksensä ja aikataulunsa.
PoistaMeillä ei ollut syyslukukaudella minkäänlaista lomaa, joululomaan asti käytiin koulua.
VastaaPoistaMutta perunaa nostettiin kyllä Muorin ja Vaarin, setien, tätien ja serkkujen kanssa. Silloin ne oli kyllä tylsiä viikonloppuja, mutta nyt niillekin osaa antaa arbon ja niitä aikoja kaipaa - ihan niin kuin heinänkorjuutakin 🥰: eipä näy enää heinää seipäillä missään.
Eri värisiä "traktrorinmunia" vain.
Traktorin....
PoistaTraktrori on hauskempi :-))).
PoistaMinä luulen, että meilläkään ei ollut syyslomaa . Ainakaan kansakoulussa; oppikoulusta en ole niinkään varma.Ja jos oli niin ei viikkoa vaan muutama päivä ?
Perunoita, porkkanoita ja lanttuja oli meillä aina kellarin laarit täynnä ja kyllä niitä sitten syötiinkin :-).Joka aterialla jossaun muodossa. Perunat ei olleet niin hyvänlaatuisia kuin nykyään ja varsinkin loppukeväästä jo aika surkeita ja ituisia. Siksi uudet perunat maistuivat aina tosi hyviltä sitten kun niiden aika oli :-).