maanantai 12. tammikuuta 2026

 12.01-2025

Aloitin nyt kutomaan jouluna saamaani halaus-lankaa. Se on ihanan kevyttä ja ilmavaa ja suunnittelin tekeväni siitä jonkinlaisen tunikan/liivin tai jonkun sellaisen vaatekaappaleen jonka voi sujauttaa t-paidan päälle lämmikkeeksi. Teen sen mukaan miten lankaa riittää. Kuvion nappasin yhdestä vanhasta käsityölehdestä. 

                                             


Pyöröpuikoilla kuvio on helppo toteuttaa mallin mukaan mutta entäs sitten kun tulee kainolo kohta eteen ja pitäisi jatkaa etu- ja takakappale erikseen ja nyt olen kutonut vain ns. oikein kerroksia.

Pohdin ongelmaa kävellessä, uidessa, telkkaria katsoessa, kutoessa  ja ilmeisesti myös nukkuessa sillä tänä aamuna heräsin ja tajusin miten homma etenee tai paremminkin ettei se etene niinkuin olin kaavaillut.Eli en voi tehdä sellaista kuin olin ajatellut mutta nyt saa aivot uutta työtä miettiessään miten jatkaa...purkaa en ainakaan enää halua 😠. Nyt lähden uimahallille eli jos se(kin) asia vedessä kirkastuisi 💦?.


1 kommentti:

  1. Onpas jännä kuvio! Koskahan saisin osuttua lankoihin? En tänään. Risteilyväsymystä, vaikka uni loppui jo aikaa sitten... Alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista