torstai 12. kesäkuuta 2025

 12.06.2025 

Ja kun eilen kirjoitin ettei mitään haluaisi heittää pois niin siitä sitten suoraan bingosanaan HÄVIKKI/JÄTTEET.

No ruokaahan ei meillä juurikaan pois viskata. Se mikä on kaupasta ostettu ja kotiin kiikutettu niin se myös syödään. Muodossa jos toisessa. Enkä ole tarkka edes päivämääristäkään ; eihän  niitä edes ole ennen ollut.

Mutta eräänlainen  "JÄTE/HÄVIKKI "-piste löytyy Touhulan liiteristä. Kun se toisen romu on toisen aarre.

Minusta on mahdottoman  mukavaa kun tekemisen into iskee niin ei tarvitse lähteä mihinkään rauta-tai tarvikekauppaan  vaan voi ensin tonkia olisikohan liiterissä jotain jota voisi hyödytää.Aika usein on ...kunhan se vain löytää 😊.

Sadepäivän ratoksi yritin vähän järjestellä ja ainakin ihmetellä sitä tavaroiden määrää mikä liiteriin on kerääntynyt. Kaivoin esiin kuvan jossa Karin minulle työstämä "työhuone" oli valmis (yli kymmenen vuotta sitten )  ja ennenkaikkea silloin vielä melko tyhjä tila.

                                        

 Silloin oli mielessä, että pitää olla lasitöiden tekemiseen oma tilansa. Tilasta ei ole nyt siis  puute eikä materiaaleista tai välineistä vaan yksinkertaisesti en ole päässyt tekemisen alkuun. 

 

Nyt kun vähän kaihoilla katselin noita kaikki ihania värilaseja niin kävi mielessä, että jos siirtäisi kaikki nuo tarvikkee kotiin jos vaikka talvella olisi enemmän intoa ???? 


 Mutta vielä romuihin mennäksi .....

 

 Ja jos totuuden mukaisia ollaan niin nämä kuvat ovat siitä liiterin "naisten puolelta" ja toinen pääty on täynnä kaikenlaista miesten "roinaa".....sinne ei ole järjestelyintoni vielä riittänyt.

Vähän taas eksyin aiheesta, mutta kun Touhulassa tulee aina vastaan niin paljon kaikenlaista 😃. 

                            

8 kommenttia:

  1. Hieno lasityö! Tuo löytöjen penkominen on antoisaa. Meilläkin varastoista ja maakellarista on löytynyt mm. useita ikivanhoja työkaluja.

    VastaaPoista
  2. Kiitos !
    Nuo vähän kolhiintuneet tai muuten epäonniset lasityöt olen ripustanut silmän iloksi esimerkiksi juuri tuonne liiteriin. Mutta kuten totesinkin niin pikkuisen vielä polttelisi noiden lasitöiden väsääminen.
    Minun pitäisi laittaa myös vanhoja täältä löytyneitä työkaluja jotenkin parempaan talteen ; osa on vielä jopa ihan käytössä. Parempaa perunakuokkaa ei olekaan :-).

    VastaaPoista
  3. Aiheesta eksyminen sallittu ja siitä kertominen jopa suotavaa! Pääsee virtuaalisesti penkomaan pölyyntymättä. 😄

    VastaaPoista
  4. Hyvin arvattu.Pölyä piisaa !!! Ei ole illan saunominen turhaa touhua.

    VastaaPoista
  5. Lajittelu - kierrätys - hävikki, kiitos kun ajattelette tulevaa!

    VastaaPoista
  6. Tuollainen järjestely, siivous, hävittääminen, kierrättäminen on kai jonkinlaista "kuolinsiivousta" ; siis ihan positiivisella tavalla ilmaistuna. Minä toivon että Touhulaan tulisi sitten joskus sellainen asukas joka osaa arvostaa kaikkea sitä mitä siellä on valmiina ja olisi intoa nikaroida ja tuunata kaikenmoista.
    Toisaalta voi myös olla että seuraava laittaakin kaiken puskutraktorilla nurin....

    VastaaPoista
  7. Aarre-aitta, eikä mikään nykyaikainen sukupuolineutraali, vaan ihan oikeasti naisten ja miesten omat "Tiimarit" IHAILEN!!

    VastaaPoista
  8. Lupa on poiketa myös toisen puolella :-) ja varsinkin minä tykkään niistä miestenkin töistä eli vasaraa ja nauloja käyn hakemassa kerran jos toisenkin.Kiitos ihailusta !

    VastaaPoista