keskiviikko 12. helmikuuta 2020

13.2.2020

Elämä toistaa tahtomattaan itseään. Kuinkahan monta kertaa olen päättänyt, että taimikasvatus on liki turhaa touhua. Parempia ja valmiimpia taimia saa aikanaan kaupasta. SILTI kasvatuksen kipinä syttyi jälleen kerran !! Ei siihen juuri muuta tarvita kuin siemenpussin näkeminen 😊.
Koko juttu taitaa olla vain sitä kiihkeää kevään ja kesän odottelua ja on hienoa nähdä uutta vihreää vaikkapa vain taimipurkissa.Täytyy siis lähteä multakauppaan.....



Muistan toki vallan hyvin miten taimia pitää kantaa paikasta toiseen ja sisään ja ulos ja ikkunalaudat täyttyy kaikenlaisista viritelmistä ja lopulta osa taimista kuolee ja osasta kasvaa mahdottomia hujoppeja, mutta kyllä sieltä aina joku pelastuukin (?).
Pelargoniat talvehtii meillä alakerran pimeydessä ja vaikka niitä harvoin muistan kastella niin jo monena vuonna talvehtiminen on onnistunut. Tosin niiden kukkiminen alkaa vasta niin  myöhään kesällä, että olen ehtinyt jo luultavasti ostaa uusia puutarhalta. Ja kun kukinta sitten jatkuu pakkasiin asti ei millään malta heittää niitä kokonaan pois.Ovat usein parhaimmillaan juuri kun mökin ulkokausi on jo päättynyt.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti