22.08.2025
Yhtenä aamuna istuin nojatuolissa läppärillä ja Kari ruokapöydän ääressä oman läppärinsä kanssa ja eikös kaapin takaa tullut hiiri syömään Artun ruokakipolle ihan meidän viereen. Kirkaisuni pelästytti hiiren sentään takaisin kaapin taakse 😨ja minä taas hyppäsin naismaiseen malliin hiirtä sohvalle pakoon. Kari tiivisti yhden kolon kaapin takaa kun ajateltiin että se voisi olla hiiren kulkureitti.
Seuraavana aamuna menin aamukahvia keittämään ja eikös samaisella kissan kupilla nautiskellut hiiri aamupalaa.KÄÄK ! Palasin sänkyyn ja sanoin , että nyt on otettava järeät keinot käyttöön tai tarvitsen turvamiehen aina kun puuhastelen keittiössä. Sitten lähdimme kaupunkireissuun ja ostimme samalla hiiren "nakkeja". Sillä aikaa hiiri oli nauttinut hiljaiselosta ja se oli syönyt Artun raksukupin tyhjäksi😁.
Ai missä Arttu luuraa ?? Luulin aina että jos kissa on talossa niin hiiret pysyy poissa. Onkohan vanhemman kissan tuoksu ja olemus vähemmän pelottava ? Eikä Arttu taida saada enää ketterää hiirtä näppäihinsä.
No...Laitettiin siis Artun namipaloja kahteen ansaan ja niinpä niin....herkut oli aamulla poissa, mutta ansa tyhjä. Uudet herkut syöteiksi......nyt makea tahmea karkki johon Artun namipala kiini ja niin sitten yölllä nakit napsahti. Olivatkin metsämyyriä. Vähän säälitti se, etteivät osaa pystellä omilla reviireillään.
Myyräkuume myös käväisi mielessä, mutta toivotaan että tämä happening oli tässä eikä myyristä enää tarvitse välittää. Eikä Artun raksukuppia ei enää pidetä lattialla 😉.
Ja että Arttu saa viettää täälläkin leppoisaa eläkeläiskissan elämää ulkona ja sisällä
Minä olisin kyllä myös kirkunut ja lujaa!
VastaaPoistaKirkuminen ja sohvalle nousu tuli kyllä ihan selkärangasta :-) . Olen muuten suht rohkea, mutta jyrsijäkammo on kaamea !
VastaaPoistaOlipa röyhkeää tulla KISSANkupille!
VastaaPoistaMökillä huvitti, kun Merri näki ihan yhtäkkiä hiiren. Tuijottivat muutaman sekunnin toisiaan silmiin. Hiirikin jähmettyi ennen kuin päätti päivänsä.
Metsämyyrien geeneissä ei taida elää kissan tai ihmisen pelkoa lainkaan kun eivät ymmärrä pysytellä pois kissahuushollista.
VastaaPoistaTuo Merrin ja hiiren kohtaaminen oli juuri niinkuin piirretyissä ....pysähdys, tuijotus ja sitten toimitaan.
Iiik, kirkunut olisin minäkin! Vaikka täällä maalla asuessa on ollut pakko tottua kaikenlaisiin risahduksiin ja rasahduksiin niin silti. Ja olen oppinut tulemaan joten kuten toimeen inhoamieni hämähäkkien kanssa - niiden kohdalla en enää kilju vaikka mieli tekisi.
VastaaPoistaSen vanhan mökin yhden murron jälkeen kun olin ystävän kanssa siivoamassa vai oltiinko hakemassa sieltä jotain, ja eteisessä oli jätesäkkejä täynnä tavaraa, kun oltiin aiemmin käyty siivoamassa. Niiden yli juoksi hiiri, varmaan joku metsähiiri tms. kun oli niin pieni. Minä juoksi ulos ja sanoin, että hae mitä haluat, minä en tarvitse sieltä mitään, en tule sisälle.
Olin joskus aikaisemmin, silloin kun se oli vielä käytössä, vienyt roskiksesta ulos nälkään nääntyneen ja kuivuneen hiiren ulos. Roskis oli muovinen, sellainen missä oli keinukansi, tiedäthän, ja oli hölmöyttäni syksyllä jättänyt sen oikein päin ja kannen päälle. Hiiri oli tipahtanut sinne eikä tietenkään päässyt pois.
Olen yrittänyt itseäni koulia sietämään ajatusta hiiristä ja muista jyrsijöistä kun ne kuitenkin luontoon väkisinkin kuuluvat. Mutta samaa kirkunaa se on aina :-).
VastaaPoistaTouhulassa oli ulkona sellainen vanha emalinen "lypsyämpäri" roskiksena ja sen päällä kansi vähän raollaan ja sinne oli talvella tipahtanut hiiri eikä päässyt pois. Kirkunaa :-))). Mutta myös sääliä siitä, että pieni tyyppi oli sinne tipahtanut eikä päässyt pois.
Kaikki ne kohdat jossa olen hiiren "tavannut" on sekä täällä Koskelossa että Touhulassa on muistissa tarkkaan. Mutta ilman muuta pahin oli se kerta kun pujottelin päälleni Touhulan kuistilla olleen anorakin ja huomasin vasta kun olin sen pukenut että etutaskussa on kuollut hiiri !!! Sysänkohtausta vaille :-).