sunnuntai 21. huhtikuuta 2024

 22.04.2024

 

Vielä sen verran lauantain "yöelämästä" että kun pääsin hotellihuoneeseen puolen yön jälkeen olin niin adrenaliinin vallassa, ettei puhettakaan yöunista. Pari tuntia meni ihan vain ihmetellessä 😮. Eli yöunet jäi minimaalisiksi. Eilen kotona sitten maistui pitkät päiväunet ja vielä kunnon  yöunet päälle joten tänä aamuna alkaa olla taas oma olo. Palautuminen ottaa nykyään oman aikansa. 

Ja niinkuin usein ennenkin kun olen  palannut mistä tahansa keikalta tai reissulta heti pitää alkaa haeskella ja miettiä seuravaa tapahtumaa /menoa. Kari aina sanoo, että annetaan nyt ensin pölyn laskeutua ja katsotaan sitten minne mennään 😊.

 

 

 

Mutta kun korvamadoksi jäi jyskyttämään   "menolippu" niin minkäs teet 😂. Pitää vielä myös todeta , että kun Virve Rosti viettää 50 -vuotis taiteilijajuhlaa tänä vuonna niin on siinä vaan sitkeä mimmi.Kun on 15-vuotiaana aloittanut ja edelleen jaksaa keikkailla niin hattua saa kyllä nostaa sellaiselle suoritukselle. Eikä ikä näy yhtään missään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti