tiistai 9. huhtikuuta 2024

 10.04.2024

 

Tuohon sähköiseen asiointiin liittyy välillä jotain positiivistakin. Meillä meni viime kesänä ostettu kapselikeitin rikki. Siinä oli siis vielä takuu voimassa ja kun kuitti oli kaupassa sähköisessä muodossa niin se löytyi helposti. Siitä saatiin rahat takaisin mukisematta kun vastaavaa ei heillä enää ollut tarjolla. Samanlainen vehje löytyi Powerista ja kun sinne oli kerääntynyt aiemmista ostoksista bonusta niin lopulta maksoimme kyseisestä uudesta laitteesta vain 12 euroa  😊👍. 

Kaikkihan tietää sen, että kun sen paperikuitin on laittanut ns. hyvään talteen niin harvoin se löytyy justiinsa silloin kun sitä tarvittaisiin. Eli kauppojen sähköinen  kuittipalvelu on kyllä mainiota edistystä.



Mutta täytyy kuitenkin vielä todeta sekin ettei kaikkien appien lataaminen ole ihan "tosta vaan "-hommaa ja vaikka elämä jollakin tasolla helpottuukin niin toisaalta onko sekään hyvä, että kaikenlaista tarpeellista ja myös tarpeetontakin on ladattuna puhelimeen ?

Niin ja ps. matkablogistani löytyy nyt matka Egyptiin😎.

2 kommenttia:

  1. Tuo on totta, sähköiset kuitit varsinkin silloin kun tuotteella on takuu tai se on muuten sellainen josta voi vaatia hyvitystä tai uutta rikkoutuneen tilalle, on hyvä. Nykyään paperisetkin kuitit säilyvät muuten paremmin, jos vain olet laittanut ne hyvään talteen. Miksei niillä muuten ole sitä yhtä ja ainoaa paikkaa, kaikilla? Yksi on siellä ja toinen täällä... Meillä ainakin, kaikki on olevinaan "hyvässä paikassa, täältä ne löytyy", mutta silti ne on eri paikoissa.
    Mutta nuo eri sovellukset puhelimessa. Jotenkin olen vähän ärsyyntynyt kun kaikkeen pitää olla joku sovellus - viimeisimmät itsellä on VR ja se pahuksen parkkisovellus (käytetty kerran...). Niin ja spotify, kun läppärillä kuuntelu pätkii, niin Poika käski laittaa sen puhelimeen ja kuunnella sillä.
    Toisaalta, meistä tiedetään jo nyt niin paljon kaikkialla, että yksi sovellus sinne tänne lisää - jos sitä tosiaan tarvitset - niin haittaako tuo, ei kai.
    Periaatteesta vain yritän pitää sovellukset puhelimessa minimissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut sen , että jos ostaa vaikka jonkin uuden laitteen niin on muka NIIN kiire sitä purkamaan paketista ja kokeilemaan, että sujauttaa sen tärkeän kuitin odottamaan "loppusijoitusta" ja sitten se mahdollisesti jää kokonaan arkistoimatta. Vaikka meillä on vain yksi ainut takuukuittikansio niin eipä sinne millään saa kaikkea säilöttyä :-).
      Ollaan tosiaan sovellusten viidakossa ja puhelimesta tulee aina vain tärkeämpi osa elämää.Pelottavaa.

      Poista