keskiviikko 10. huhtikuuta 2024

 

 11.04.2024

 

Kari on meillä innokkaampi kokkaillessa kokeilemaan kaikkea kun minä taas helpommin vedän "vanhan kaavan mukaan". Hän myös viitsii perehtyä asioihin ja lukee myös tarkasti ohjeita ; tosin  osaa myös varioida niitä. Minä taas käytän harvemmin mitään ohjeita; leipoessa sentään useimmiten 😉.

Esimerkiksi Kari tekee mielellään tuorepastaa kun minä taas tartun aina valmiiseen makaroni/spagettipussiin. No täytyy todeta, että pastan teko jos mikä kannattaa jos makua arvostellaan. Nyt pastataikinasta tehtiin kasvistäytteisiä ravioleja ja myös kasvistäytteinen lasagne. Oih 😋.

 

 


 






2 kommenttia:

  1. Meillä Mursu hoitaa ruuanlaiton (minä, Riesa, hella ja keittiö = huono yhdistelmä = tulipalovaara) ja minä syön mitä tarjotaan.
    Mursulla ja Pojalla on, minun mielestäni, mystinen taito maistaa mielessään makujen yhdistelmiä; mitkä sopivat yhteen, mitä mausteita voi missäkin ruuassa käyttää ja mitkä ruoka-aineet sopivat yhteen - ja sitten he "vaan tekevät" ruokaa.
    Minä olin aina se joka tarvitsi ohjeen, jos kokeiltiin jotain uutta ohjetta, perusruuat toki meni ns. vasemmalla kädellä.
    Mursu ja Poika soittelevat keskenään "hei, mä tein tänään sellasta, ootko koskaan kokeillut laittaa sitä ja sitä, siitä tulee tosi hyvää" Ja yleensä Mursun loppukaneetti on vielä "äitikin tykkäs" - tarkoittaen sitä, että siinä oli jotain kasviksia 😁

    Tuo kuva/teksti on mainio - noin se vaan menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me katsellaan paljon kokkausohjelmia ja niissäkin makujen yhdistäminen olennainen asia. Ja maistelu. Kari jaksaa maistella ja lisäillä monen monta kertaa kun taas minä maistan kertaalleen ja soppa on valmis :-).
      Oli syy mikä milloinkin niin meillä kasviksia käytetään kyllä tällä hetkellä tosi paljon. Lihaa syödään paljon vähemmän kuin aikaisemmin ja useimmiten se on kanaa jossain muodossa.Arttu on meillä ainut päivittäinen lihansyöjä :-).

      Poista