sunnuntai 1. kesäkuuta 2025

 01.06.2025 

Voi aikoja, voi tapoja.

Nuorten koulujen päättäjäispäivä alkaa olla kaikkea muuta kuin iloinen, mukava tapahtuma jos on uutisiin uskominen. Juodaan, rellestetään, roskataan....

Toista se oli ennen 😏. Kun päästiin ylioppilaaksi niin se oli myös jonkinlainen merkki aikuisuudesta ja ainakin meillä kaikki ylioppilaaksi lakitetut menivät illalla kunnon ravintolaan syömään ja sitä varten hankittiin oikein illaskortti  ja kaikki osasivat käyttäytyä hyvin. Yritettiin ainakin 😊.

Mutta on jotain hyvääkin tässä ajassa. Kun ekaluokkainen saa todistuksen jonka viesti on lämmin ja kannustava niin silloin ollaan mielestäni  ihan oikealla tiellä.

 


 Hyvällä mielellä voi lähteä kesälomalle 😍.


8 kommenttia:

  1. Rellestäminen ja roskaaminen ei todellakaan ole ok. Ainakin täällä meillä ylioppilaat menevät kyllä ravintolaan syömään, mutta sitten jatkavat juhlintaa kavereiden kanssa ja se juhlinta taitaa olla samanlaista kaikkialla.
    Hellyyttävä tuo ekäluokkalaisen todistus <3 ja hienoa että pikku koululaiset saavat kiitosta ja kehua, eikä heti takerruta mahdollisiin "virheisiin".
    Mutta todistusten suhteen olen kyllä sitä mieltä, että ylemmillä luokilla pitää oppimisen tasoa arvostaa eikä suurinpiirtein niin, että silotellaan vuosi vuoden jälkeen heikompien, tai suorastaan laiskojen oppilaiden suorituksia ja kaikki pääsevät aina luokaltaan. Pitäisi ajoissa pystyä auttamaan näitä oppilaita, eikä sitten peruskoulun loputtua huomata että luku-ja kirjoitustaito on mitä on.
    Ihanaa kesäkuuta sinulle ja pikku koululaiselle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tuo on niin totta. Mennään sieltä mistä aita on matalin ja helpommalla päästään kun ne "hankalat" oppilaat päästetään vain eteenpäin kun opettajat ei kertakaikkiaan jaksa.
      Kauhistuttaa myös se miten huonolla suomen kielen taidolla valmistutaan ammattiin. Siinä on kaikenlaiset vaaratilanteet mahdollisia.
      Kiitos samoin kaunista, sopivan lämmintä kesäkuuta Sinulle myös !

      Poista
  2. Juu, kuulostaa ikävältä, että lapset ja nuoret juhlivat poliisin kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten se hauskanpito onkin kaikkea muuta hauskaa ??

      Poista
  3. Komppaan Kristiinaa noissa arvosanoissa. Niistähän oli TV:ssa puhetta samalla, kun keskusteltiin siitä, ettei lapsia jätetä enää luokalle. Oliko se niin, ettei 3.-4. -luokkalaiset osaa enää lukea kokonaisia sanoja? Hurjaa, pelottavaa ja samalla surullista!
    Uutisia eiliseltä en ole vielä lukenut. Ehkä saatan arvata, mitä sieltä tulee vastaan...
    Ihana tuo ekaluokkalaisen todistus! Itselläni taitaa olla toisen luokan todistus tallessa jossain.
    Aurinkoista alkanutta kesäkuuta ja ihanaa sunnuntaita! 😎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin ; kesällä kaikki on toisin :-)).

      Luulenpa niin että pikkuhiljaa alkaa muodostua sellaista luokkaeroa myös koululaisten joukoissa eli ne "hyvät" mennä porksuttaa omaa tahtiaan ja ne "huonot" sitten raahataan mukana väkisinkin. Ja sieltä se eriarvoisuus sitten jatkuu läpi koko elämän. Surullista.
      Aiemmin ehdittiin puuttua niihin jotka eivät oppineet oikeassa tahdissa, mutta nykyään on liikaa kaikkea puututtavaa. Hurjaa olisi olla opettaja !!

      Poista
  4. Sain kuvaviestin ekaluokan suorittaneelta - ei ihan tuollainen todistus, mutta tosi kannustava kuitenkin ja rehellinen, kun Käyttäyttymistä oli arvosteltu kohtaan: "Yhteisten sääntäjen mukaan toimiminen" ruksi oli kohdassa "Onnistuit melko hyvin" ja lisäteksti "Sinuilla on sopivasti omaa luonnetta", hih...
    Kirjojen merkityksettömyydestä ja iltasaduttomuudesta olen huolissani jo pikkuisten asiakkaitteni perheissä...

    VastaaPoista
  5. Iltasadut ei taida olla enää "muodissa " ?? ja kun kaiken maailman pelit ja hössötykset vie lapset ja nuoret mukanaan niin kai ne kirjat tuntuukin työläiltä ja tylsiltä. Ei ole ollenkaan helppoa olla tänä päivänä vanhempi tai opettaja !!
    Meidän aikana kansakoulun todistukset oli aika ankeita ja suoraviivaisia :-))).

    VastaaPoista