perjantai 16. lokakuuta 2026

 16.10.2026

Olin eilen iloisesti hämmentynyt kun menin aamuhämärissä uimahallille ja siellä oli meneillään varsinaista  tunnelmointia. Allasalue oli hämärästi valaistu, isolla skriinillä hehkui takkatuli, ikkunoilla kynttilöitä ja valokoristenauhoja ja lempeä musiikki soi taustalla. 

Uimalli juhli 50 vuotis-päiviään 🎈🎉🏊.

Sinäänsä hauska sattuma , että uimahalli on avattu 28.08.1976 eli juurikin samana päivänä kun minä täytin 18 vuotta.

 Tosin en ollut silloin vielä koskaan Hämeenlinnassa käynytkään 😊.

6 kommenttia:

  1. Jostain syystä en näe kuvia lainkaan, mutta kuulostaa kyllä hienolta! Niin moni panostaa muutenkin tähän Halloween-aikaan, joko liiallisesti tai tunnelmallisesti (viimeisimmästä pidän enemmän). Yritykset ja kotitaloudet. Tyttären kotona ollaan Halloween aloitettu jo kuun alusta, poikien kanssa askarreltu lepakoita ja muita "asiaan" kuuluvia ikkunakoristeita, käytetty Halloween ruokaliinoja (joista vanhempi on origamiaskarrellut lohikäärmeitä ym.), ripustelleet verkkoja ja hämähäkkejä nurkkiin, ja kaikkea sellaista. Ja kun nämä tarpeet siivotaan, alkaakin jo joulukoristelut siihen päälle. Hah! Mummu-vaarilassa taas on vielä takan päällä pääsiäiskoristeet, kun en ole saanut aikaiseksi nostaa niitten säilytyslaatikkoa kuistin parvelta alas (liian paljon tavaraa lattialla, että uskaltaisin nousta keittiöjakkaralla sinne - ja miehellähän ei ole mikään kiire muutoinkaan näitten kanssa...). Että vähän eri meininki.

    Noh, noita led-kynttilöitä on tullut otettua esille enemmän, kun niitten säilytyspaikka on keittiön alakaapissa, mistä ne on helppo ottaa (ne paristojen hankinnat sitten on taas eri asia....)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halloween ei oikein minua jaksa sytyttää mutta sehän onkin enemmän sellainen lasten juttu. Ja mikä ettei kun karkkia saa :-).
      Ja kun koko halloweenista ei ole ollut omassa lapsuudessa mitään tietoa niin kai sekin vaikuttaa asiaan. Ei tunnu mitenkään tärkeältä jutulta vaikka toki minäkin ripustan ulko-oveen sellaisen kurpitsapääkallovärivalonauhan siksi viikonlopuksi. Pientä myönnytystä :-).
      Eilen vietiin justiinsa paristoja kierrätykseen ja ihmettelin sitäkin määrää.....ja vasta on pimein aika tulollaan.

      Poista
  2. Nuo numeropallot ovat kivoja, juuri näin kerrostalojen ikkunoissa parikin, toisessa oli 2 ja toisessa 5, eli lasten synttärit varmaan olleet.
    Hauska idea juhlia uimahallin synttäreitä :) tunnelmallista uintia varmaan.

    VastaaPoista
  3. Hämmennykseltäni kun tokenin niin oli tosiaan ihanaa tunnelmaa.Tuo tunnelmointiaika on klo 6-9 eli silloin kun on vielä ulkonakin hämärää ja yhdeksältä tuleekin usein koululaisryhmiä ja siinä jää sitten tunnelmamusiikki toiseksi :-).

    VastaaPoista
  4. Teidän uimahalli onkin jo keski-iän ohittanut, jos ihmisen ikään verrataan. Kiva idea juhlistaa päivää.
    Mie olin tällä viikolla kaksi kertaa meidän uimahallissa, vesijuoksin keskiviikkona 600 metriä (koska piti vilkuilla kelloa, oli määrä olla kuskaamassa lapsenlapsi telinevoimisteluun), mutta eilen juoksin kilometrin. Keksin, että kun laitan matkamittarin mittaamaan kilometrin lopusta alkuun, on motivaatiota enemmän, kun matka vähenee koko ajan 🙂 Ja kotona ajattelin että se on sama matka kuin mun lähikauppaan ja takaisin, siis ihan hyvä suoritus. Mun lähteminen niin lenkille kuin uimahalliin on aina sellaista jahkailua, että joudun pakottamaan itseni liikkeelle. Mutta teen sen! Ainakin useinmiten.
    Tunnelmallista viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Kilometri vesijuoksua on jo ihan huima suoritus. Helpommin ja nopeammin sujuu se kilometrin kauppamatka :-).
    Aina kun saa itsestään irti sen lähtemisen niin kyllä sitten se liikunta vie väkisinkin mennessään. Minä pidän kiinni uimahallipäivistä aina kun on mahdollista enkä edes mieti menenkö vai enkö. Olen muutenkin niin aamuihminen , että tykkään suorittaa ne liikkunnatkin heti aamusta niin sitten ne on tehtynä . Iltapäivällä minua ei enää saa liikuttumaan :-).

    VastaaPoista