26.06.2026
Saunan sain pestyä nyt ihan viimeisen päälle ja siitähän saunatonttukin tykkää 😊. Puhdas sauna= hyvät löylyt !
Mutta ehkä "onneksi" terassiöljyä ei ollut riittävästi terassin käsittelyyn niin pääsin vähän toisenlaisiin luovempiin hommiin.Joskus oli kovasti muodissa tehdä raparperin lehdistä sellaisia sementtiaskelmia ja tein niitä silloin minäkin. Tein silloin myös myös yhdenlaisen ruukun/altaan ja se on pyörinyt missä milloinkin. Nyt otin sen uudelleen käsittelyyn ja suunnittelin tekeväni siitä ns. lintujen juoma-altaan. Mutta siinä olikin pari reikää. Piti siis lähteä ostoksille sitä varten, että sain tilkittyä reiät pikasementillä. Sementti toimi hyvin ja nyt allas pitää.
"Narutin" muovisen kaapalikelan jalustaksi.
Ja
kun pikasementtiä jäin niin yritin uudistaa myös ikivanhaa pikkupöydän levyä.
Tiffany-lasitöiden tekemisestä on jäänyt paljon kaikkea tarviketta ja
ajattelin koristella nyt sementtipintaa lasikoristeilla.
Mutta kun kyseessä oli tosiaankin PIKAsementti niin koristelutyö jäi tyystin kesken. En ehtinyt paljoa noitakaan asettelemaan.Ehtivät onneksi tarttua kiinni. Mutta ei hätää. Uutta sementtiä voi ostaa kaupasta ja korjailla ja lisäillä....
Pitäisi ehkä edetä vain vähän kerrallaan ? mutta haluan jokatapauksessa jatkaa tuota koristelua ......
Hauskaa puuhaa 😊






Voi, mitä kivoja puuhia! <3 Minulla betonista tehty raparperinlehti-vesiallas (kummitytön tekemä) on kuunliljojen peitossa, ja kun ajattelin sitä vähän taas nostaa ylös (se näyttää ajan saatossa uppoavan maahan), niin siinähän uiskenteli sammakko. Olen nähnyt sen nyt siellä useasti. En ole raaskinut siis mennä siihen koskemaan enempiä.
VastaaPoistaPitää ensi keväänä AIKAISIN muistaa tehdä tuo homma. Silloin se allas on muutoinkin kaikkein eniten esillä. Nyt sitä ei pahemmin siis näe. Mutta käytössä on. ;)
Ihana tuo pöydän koristelu! Sitä vaan jatkamaan aika ajoin! <3 Hyvältä jo nyt näyttää!
No eihän sitä nyt sammakon kotia sovi siirrellä :-).
PoistaTuo minun altaani oli myös lähes jo hautautuneena maahan rikkaruohojen sekaan mutta nyt kun sain vähän raivattua tuotakin nurkkaa niin nostin sen vielä päivän valoon.
En kyllä yhtään muista minkälaisesta seoksesta sen aikoinaan tein mutta aikas painava se on.
Tuon vanhan pöydän jalat on taasen jo aika hatarat joten sen päälle en tohdi mitään kovin painavaa asettaa. Siksi tuo pikasementti saattaa olla hyvä siinä ? tai sitten ei :-)).
Kiitos :-).
Ihania! Olet kyllä monitaituri.
VastaaPoistaKiitos Mummu ! En sanoisi sentään ihan taituri mutta innokas kokeilemaan aina kaikkea ; varsinkin kaikesta sellaisesta mitä on jo nurkissa valmiina.Kaikki luova puuha on niin mukavaa ja vaikkei se lopputulos nyt aina ihan viimeisen päälle olisikaan :-).
PoistaPakko kysyä tuosta hämäräperäisestä sauna"tontusta"
VastaaPoista- karhun kuontalo ja pehmoinen pesukukkanen masuna - vai näenkö ihan omiani?
Sementtilehtiä tuli tosiaan joskus tehtyä, mutta ei lainkaan noin upeaa allasmaista astiaa... ihan huippuhieno nyt narujalan kera. Olet sinä kekseliäs - teitkö myös pyyhkeistä sementtiruukkuja?
Mua harmittaa kun olen antanut ne kaikki pois - kyllästyin...
Saisikohan aikaiseksi uuden erän!!
Ilo seurata näitä sun niin kekseliäitä kesätoimia....
Saunatontun olen ostanut Billnäsin ruukin markkinoilta joskus kun tehtiin sinne retki yhdessä vanhempien ja Siskon kanssa. Se on muistona sieltä. Huovutettu herra :-). Viihtyy hyvin saunan hämärässä ja lämmössä.
PoistaMinä tuppaan olemaan sellainen liukuhihna-tekijätyyppi eli kun aloitan jotain niin sitten teen sitä sorttia sen minkä teen ja sitten se jää taas kokonaan. Eli kyllä nuo sementti/betonityöt alkoi minua vähän kiinnostaa uudelleen. Ja onhan se myös vähän sitä, että kun ostaa jotain materiaalia niin olisi hyvä käyttää se pois nurkista....miten paljon onkaan varastossa kaikkia kuivuneita laasteja, liimoja, kittejä, maaleja....ja minulla ihan liikaa myös noita lasityövermeitä !
Kivaa puuhastelua. Pöytä on jo nyt nätti.
VastaaPoistaKiitos anna !
PoistaUlkona tekeminen on kyllä kaikkein parasta ikinä :-). Oli se sitten ihan mitä vaan.
Pöydän reunat kaipaa vielä vähän "entisointiä" :-).
Olipa tosiaan pikaista sementtiä! En ole törmännyt. En ole myöskään tehnyt tuollaisia raparperinlehtiasetelmia sementistä, vaikka yksittäisiä onkin tullut tehtyä.
VastaaPoistaOstin tuon pikasementin juurikin sen pikaisuuden (ja pienen purkin ja ainut mitä Tokmannilla oli tuohon tarkoitukseen) vuoksi kun ajattelin että saan altaan käyttöön nopsaan. Enkä edes ihan uskonut ohjetta :-))) että kuivumisaika mukamas vain 5 minuuttia.Oli se !
PoistaPikasementti oli nimensä veroinen, mutta tässä tapauksessa harmi, että koristeiden laittaminen olisi vaatinutkin enemmän aikaa. Työ tekijäänsä opettaa, olen itse huomannut monta kertaa, kun joku ei menekään ihan niin kuin olin ajatellut. 😅
VastaaPoistaSe itse koristeluhan olisi sitä kivointa puuhaa ollut ja sitten pitikin suorastaan heittää koristeet pintaan.
PoistaMutta kuten totesit niin aina ei mene suunnitellusti eikä sekään haittaa kun on tuollaisista oman pihan jutuista kyse.