20.06.2026
Meillä on ollut tapana lähteä Koskeloon viimeistään juhanuksen tienoilla. Työvuosina siellä vietettiin ainakin juhannus tai sitten jäätiin pidemmäksikin aikaa saman tein jos lomat sen salli.
Ensin oltiin aikeissa suunnata keski-suomeen tänäkin vuonna, mutta sitten tuli Arttua sääli. Se helposti stressaantuu monen tunnin automatkasta (vaikka reipas aina yrittää ollakin ) ja myös perillä on monenlaisia vaaran paikkoja.
Mökkinaapurimme totesi jo ensimmäisinä vuosina, ettei täällä kyllä kissat tapaa "hävitä" luontoon kesän aikana ja on aina ihmeissään , että onko teillä aina vaan tuo sama kissa. Ja nyt kun Arttu on jo vanha niin näkö ja kuulo on heikentynet ja pakoon pääseminen on hakalampaa jos pakoon pitäisi päästä.
Vietetään juhannusta siis kaupungissa. Arttu on nyt tässä kohtaa se ykkönen.
Ja kotona kaupungissa on niin rentoa olla 😽. Ja Ukkeli on turvallinen olkapää johon nojata 💕.
Tassuttajat edellä! Nehän on niitä "ikuisia" lapsia, tavallaan. Kun aikuisiin ihmisiin vertaa. Tutkittu, että noin 2-3 vuotiaan tasolla tämä ihmisten maailman käsityskyky, eli "valvottava" ikä vielä. <3 Kissa on kissa, mutta perheenjäsen silti!
VastaaPoistaJa vanhemman kissan kanssa aina aanauksen tarkempaa. On ihanaa, kun on pitkän elämän elänyt rinnalla, ja yhä läheisyydestä nauttii! <3
Kissoista on kyllä kuullut kaikenlaista. Ei se ulkokissa sisäkissaksi totu (tottui se vanhempikin kissa, kuitenkin). Ei vanhaa kissaa enää saa valjaisiin tottumaan (tottui siihenkin). Ei kissaa saa kulkemaan koiralenkillä mukana (onnistui sekin, jopa neljän koiran kanssa yhtaikaa, chihuksi useampikin kissaamme kauempaa katsottuna luuli)... Ja tosiaan tuota varsinkin maaseudulla joskus kummastellaan (siis täällä Noustessa), jo parin vuoden kuluttua ekanäkemästä, että onko teillä vieläKIN toi sama kissa?! :O
Koira meillä on joutunut myrkytetyksi, ja menehtyi parhaassa iässään, vähän vaille kuusivuotiaana, mutta muut kaikki ovat saaneet elää pitkän elämän. <3
On niin sairasta tuo tahallinen eläinten myrkyttäminen eikä mikään koskaan pistä niin vihaksi kuin eläinten kiusaaminen ja rääkkääminen. Pahasti on kieroutunut ihmisen mieli kun sellaisiin juttuihin pitää ruveta.
PoistaMe yritettiin Arttua vanhempana valjaisiin , mutta se ei vaan onnistunut. Ja nyt saa tietysti jo ollakin kun pihassa tassuttelee yleensä vain minun seurassani ja pieniä pyrähdyksiä . On sen verran juntti navettakissa että haluaa pitää vapautensa :-))).
Mutta kyllä eläinten vaisto ja ymmärrys on kyllä erikoista eli harvoja asioita pystyy niiltä jekuttamaan.
Tää o nii monimutkane juttu, toi myrkyttämine, et vaikken itekkää tykkää, et naapureitte kissat käy meijä kuivamas olevat pyykit ulkon pissaamas (siks käytetäänki nykyää vaa kuivurii), ni ei se sen KISSAN vika ol. :( Ei tulisisis miäleenkää satuttaa sitä viatont eläint!
PoistaSitähä ainaki yks toine samoil alueil kulkenu koira täält menehty samaan ajankohtaha samoihi oireissii, ja ellähä meinas, et "joku teilläpäi o kyllästyny vapain liikkuvii kissoihi". Ilmesest tätä tapaa yleisimmi kissoil, ku koiril. Kissat ova herkemppii ja menehtyvä siis noppeemmi (tosin moni menee kualemaa jonnekki omaan rauhaha), koiril kestää hetken aikaa (usseemma päivän), ennenku oireetkaa ilmenee - ja sit ojjo myähäst. :'( Ol kyl ISO kolaus!
Mut oonpaha nykysi TOSI tarkka, et mitä koirat nuuskii, etteivä men mussuttelemaa MITTÄÄ. Lenkeil ei syärä ees ruahoo. Oma kotipihaki o sinänsä vaara, ku myrkkyyhä voi sinnekki joku heitel, mut siin täytyy sit jo ol jottai tosi henkilökohtast vihaa. Kyl jollai ihmisil vaa o TOSI paha olla, ja levittävä sitä sit ympäriis.
No kyllä tosi harmillinen juttu jos ei voi pyykkiä ulkona kuivata. Pahuksen katit !!! Ei meidän Arttu vaan :-).
PoistaMielestäni leikatut poikakissat ei ruiki samalla tavalla kuin leikkaamattomat ? En tiedä mutta luulen. Touhulassa kävi alkuun kollikissoja ruikkimassa oven pieleen kun olivat kai tottuneet saalistamaan siellä rauhassa hiiriä. Nyt on nekin kadonneet jonnekin. Siis ainakin kissat :-).
Meillä kun oli koira Tampereella asuessa niin siellä oli jossain vaiheessa myrkkyansoja joista varoteltiin muttei onneksi kohdalle osunut. Sairasta touhua !!!
Hyvää juhannusta sinulle 🌷- ihana kissa !
VastaaPoistaArttu kiittää kehuista :-)).
PoistaHyvää juhannuksen jälkeistä sunnuntaita ja myös kesän jatkoa sinulle Suvi.
Oi Arttu Söpöläistä - on sinulla ihana isäntäväki!!
VastaaPoistaJussin jälkeisiä mukavuuksia ja yhdessäoloa eloonne!!
Kiitos samoin. Myös Arttu kiittää :-).
VastaaPoista