keskiviikko 3. kesäkuuta 2026

03.06.2026 

 Suunnittelin maalaavani Touhulan kuistin uudelleen , mutten oikein osannut päättää maalaanko sen toistamiseen valkoiseksi. Toinen värivaihtoehto oli ns.vanha roosa. Kun en osannut maalikaupassa valita väriä niin aloitin homman kuistin tyhjäämisellä ja seinien pesulla. Ajattelin että jos se kirkastaisi ajatukseni.

Pesun jälkeen totesin etteivät seinät mitään uutta maalia edes kaipaa. Pesu riitti. Olikin siis erityisen  helppo maalaushomma😁.


 
 Ovi piti sentään maalata kertaalleen kun "ovikello" kuluttaa sitä heiluessaan eestaas 

 

Mutta nyt saa kesä tulla....ainakin kuistin puolesta 😉 


 Ja omenapuissa käy parhaillaan sellainen pörinä, että nyt ovat pölyttäjät löytäneet hyvät apajat.


 

ja maa on valkoisenaan kukkia


 Mihinkä niiden kaikkien omenoiden kanssa taas oikein  joutuu 🍎🍏🍎🍏😂.....

6 kommenttia:

  1. Voi, miten ihanan houkuttelen näköinen kuisti sulla siellä Touhulassa! <3

    Meillä kävi kerran keittiön lattian kanssa niin, että mies meinas, että se pitäisi vahata uudestaan, ja lattia piti tietysti pestä ennen. Ja kas, jopas lattia kirkastuikin. Käytti vahvempia aineita kuin minä, kun pelkään peseväni sen vahakerroksenkin pois. Muutenkin tuo keittiön tyhjäys lattian kunnostukseen on aina iso homma. Pitää siis käytännössä pöytä tuoleineen siirtää pihalle, kun olohuoneeseen ei mahdu, että saa maton sen alta pois... Huh!

    Omenapuut ehtivät meillä kukkia juuri sinä kylmimpänä ja tuulisimpana ajankohtana, jolloin ei paljon pörriäisiä lennellyt. Että vaikka puut olivat täynnä kukkia, niin isoa satoa en nyt odota. Jos edes muutama maistiainen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Touhulan tuvan lattiaa kun maalattiin niin piti kantaa kaikki tavarat ulos ja tietysti juuri sinä aikana tuli sadekuuroja ihan tämän tästä ....pressuilla peiteltiin minkä kerittiin.
      Lattioiden maalaus on justiinsa niiden huonekalujen ja tavaroiden takia niin työläs homma. Mutta kunnon pesulla pääsee jo aika pitkälle :-).
      Tuo juuso-talviomenapuu on sikäli niin veikeä tapaus ettei se kukkinut yli kymmeneen vuoteen juuri lainkaan ja nyt se on ihan valkoisenaan kukkia. Heräsi jotenkin henkiin.
      Valkea kuulas on nyt vähän siipeensä saanut edellisestä leikkaamisesta, mutta kyllä siihenkin saattaa omenoita tulla; omiksi tarpeiksi ja usein vähän muidenkin :-).
      Kiitos kuistikehuista :-). Sinne upposi vuosia sitten tuo Karin isän peruja oleva vuodesohva. Ensi hätään kun ei tiedetty minne sen olisi laittanut kun ei osattu poiskaan heittää ja se on niin pahuksen painava vuodemekanismeineen ettei sitä jakseta enää kaksin mihinkään roudata. Nyt pitsillä peitetty :-).

      Poista
  2. Komppaan Minz'iä, että kuisti näyttää ihanalta! Niin raikkaalta ja täynnä kesää!! Tulipa edullinen maalaus...
    Peukutan ison omenasadon puolesta! Sinä, jos kuka, keksit varmasti isollekin määrälle omenoita käyttöä.
    Aurinkoista päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalikaupasta pääsin tosiaan nolla-eurolla ulos ja oven maalikin löytyi vielä vanhasta varastosta.
      Kuisti on minusta yksi Touhulan kivoimmista tiloista vaikka se on pieni niin siinä on paljon ikkunoita ja se on siksi niin valoisa. Maalaisromanttinen ?
      Kehut on aina mukavia. Kiitos.

      Omenoihin voi vielä tulla ties mitä tauteja eli ei nuolaista ennenkuin tipahtaa :-))).

      Poista
  3. Ihana kuisti, ja tuo ovi. Tulee niin nostalginen olo, kun katselen Touhulasta kuvia ja muistelen Rauhalan mökkiäni. Eli tykkään kovasti 🥰
    Onneksi pörriäisiä on jossain. Eilen juuri mietin, ettei ole tänä keväänä ja alkukesänä juurikaan näkynyt perhosia tai kimalaisia. Istutin eilen parvekkeelle laventelia toiveissa että se houkuttelisi pörriäisiä. Odotellaan 🙂

    VastaaPoista
  4. Kiitos Hanni !
    Touhula ja Rauhala ovat vissiin sen verran samaa ikäluokkaa, että rakennustavat ja materiaalit ovat olleet pitkälti samankaltaisia.
    Huvitti kun katsoin eilen Touhulan ulkorimoitusta niin siinä oli eri seinät ihan eri rimaväleillä tehty eli aina siitä mitä milloinkin on ollut saatavilla. Se jotenkin lämmittää kovasti minun mieltäni ja arvostan todellakin niitä jotka vähistä saatavilla olevista tarveaineista ovat talon saaneet pystyyn....ja se on siitä huolimatta säilynyt yli 100 vuotta.
    Laventeli on niin ihanan tuoksuinen kukka joten toivotaan että pörriäiset parvekkeellesi löytää. Touhulan naapuritiluksilla on hunajan tuottaja joten pölyttäjiä piisaa tavallista enemmän.

    Mukavaa sopivan lämmintä ja kaunista kesän alkua sinulle !

    VastaaPoista