07.06.2026
Meillä Hämeenlinnassa ilmestyy kerran viikossa ilmaisjakeluna "Kaupunkiuutiset"
Nappaan sen yleensä mukaan lähikaupassa käydessäni. Lehdessä on sopivan helppo/vaikea ristikko ja monia mukavia paikallisia juttuja. Kolumnit luen aina ja nyt oli lehdessä jotenkin niin osuvan oloinen kirjoitus , että tuli tarve jakaa.
Lukemista riittää myös vaikkapa Pöllön lukupiirin kautta. Nyt lukupiirin kirjaksi Pöllö on valinnut.
Ans kattoo mitä ajatuksia susikirja herättää.....
Raisioon vanhemmilleni tulee myös Kaupunki-uutiset -lehti ilmaisjakeluna, muttei meille asti enää. Joskus olen napannut mukaani sieltä, kun vanhukset ensin ovat lukeneet lehden läpi. Sieltä löytyy yllättävän usein kaikenlaista kivaa tapahtumaa, mistä ei muualla ole tietoa (kun kerään erääseen ryhmään näitä Turun alueen tapahtumia). Ja samalla tulee tietysti selattua lehteä muutenkin.
VastaaPoistaNyt on kyllä HIENO kirjoitus Mintulta! Voin allekirjoittaa kaiken! Ei ihme, että välillä voi tulla olo, että pitäisi päästä jonnekin metsän keskelle pieneen torppaan, vaikka vailla mitään nykyajan mukavuuksia. Talvella puuhella/takka lämmityksenä, kunhan puita löytyy, kesällä grilli pihalla, ulkohuussi ja OMA RAUHA. Vain metsän äänet, hyvä kirja, käsityö, kirjoitusvälineet tms. mihin saisi keskittyä halutessaan. Ja ihan vain täysin hiljentyä, rauhoittua ja olla ajattelematta yhtään mitään, jos siltä tuntuu. <3 En ole kyllä löytänyt tällaista mökkiä mistään. Ei taida olla tarjolla vuokrattavaksi kuin noita hienompia mökkejä, mitä siis en kaipaa sinällään. Tai miksi ei, jos sijainti olisi "korvessa" (missä ne harvoin ovat), eikä naapureita lähimaillakaan (mikä on myös harvinaista vuokramökeissä). Mökkikylään tai leirintäalueelle en halua. Hah!
Onhan jo pitkään ollut työpaikkailmoituksissakin tyyliin: nuori, alle 25 vuotias, korkeakoulutettu, monivuotisella kokemuksella, harjoittelijan palkkatoivomuksella... Hmmm. Juu, nykyvaatimukset ovat kyllä ihan kautta rantain käytännössä aivan mahdottomia toteuttaa, oli asia sitten mikä vain. :(
Nyt on kyllä houkutteleva kirja Pöllön lukupiirissä menossa!
Kiva kun sinäkin tykkäsit kolumnista !
PoistaMinustakin se oli pelkkää asiaa.
Ja minulle kaiketi Touhula on juuri se onnellisuuden paikka enkä osaa sanoa johtuuko se niistä mukavuuksien puutteesta tai ympäristöstä tai mistä ?
Minä kun näin jo aika ränsistyneen ja pitkään tyhjillään olleen sepän talon ensi kertaa niin ajattelin jo pihaan ajaessani (vaikkei silloin mitään pihaa edes ollut) että tässä se on :-). Rakkautta ensi silmäyksellä ja vaikeuksien kautta voittoon :-).
Välittäjä varmaan ajatteli että tuo nainen on ihan sekopää kun en juuri kuunnellut mitä hän selitti ja näytti ja sanoin vain, että otan tämän.
No nyt taas nenä kohti Touhulaa.....
Minä luin kirjoituksen ääneen Mursulle. Kirjoitus on hyvä.
VastaaPoistaSe toi myös mieleen ajan, jolloin minusta tuli käyttökelvoton; käyttökelvoton Mintun kirjoituksessa tarkoittamalla tavalla. Minulla oli turvaverkko: perhe, ystäviä ja lääkärit, jotka ymmärsivät, että olen käyttökelvoton eikä minua voi edes korjata. Vaan meni monta vuotta, ennen kuin se tärkein porras ymmärsi sen.
Myös Mursu on käyttökelvoton, vaan ei kelvoton, päin vastoin.
Meillä on paikka jossa on lupa olla käyttökelvoton. Täällä ei esitetä vaatimuksia. Anteeksi - valehtelin: on otettava lääkkeet ja käytävä itse vessassa.
Mutta vakavasti. Olisiko kuitenkin niin, että me itse olemme saattaneet itsemme tähän jamaan? Kilpailemme niin itsemme kuin toinen toistemme kanssa ja mitä paremmin pärjäämme sitä kovemmaksi kilpailu käy?
Ylitöitä tarjotaan niille jotka ovat halukkaimpia ja innokkaimpia niitä tekemään - ei niille, joille perhe on tärkeämpi kuin neljän tunnin ylityöt. Se vaikuttaa myös siihen miten "tavallisia" töitä jaetaan - onnekas hän, kenellä on erikoisosaamista.
Kuulostan varmaan kyyniseltä, mutta meillä kummallakin on työkokemusta sekä pienistä yrityksistä että suuryrityksistä. Jos nyt pitäisi töitä hakea ja tiedän tämän minkä tiedän, veisin osaamiseni pienemmän yrityksen käyttöön 😊
Tuo sana käyttökelvoton on aika raadollinen ilmaisu mutta kuvaa kuitenkin sitä tunnetta miten ihminen voi kokea olevansa tässä niin kilpailuhenkisessä ja "täydellisessä" maailmassa.
VastaaPoistaTyömarkkinat on ihan oma lukunsa ja kun noita nuorempia lähi-ihmisiä seuraa kauhulla kuuntelen minkälaista työtahtia suorittavat ja ovat tietysti usein ihan nääntyneitä.Kaikki vaan irti kaikista !
Sairaitakaan ei enää hoideta entiseen malliin ja vanhukset riutuvat laitoksissa ja nuoriso kärsii mielenterveysongelmista eikä pienetkään lapset pääse pakoon tätä hullunmyllyä.....
Yritetään me sentään pitää pää pystyssä ja nautitaan elämästä sellaisina kuin olemme !
Tuli vielä noista nuorisoista lapset mieleen. Kun tuntuu, että noita harrastuksia tosiaan "pitäisi" jokaisella niin kamalasti olla jo ihan kolmivuotiaasta lähtien. Kauhulla sitä välillä läheisten ja naapureiden perheissä seurannut. Lapsilla on ohjattua toimintaa päiväkodissa/koulussa, sitten sen päälle ne erilaiset harrastukset (kaikenlaista kun pitää kokeilla jo ennen kouluikääkin nykyään), että MISSÄKOHTAA lapsi oikeasti saa olla lapsi? Kokeilla mitä on, kun on TYLSÄÄ. Mitä SIITÄ syntyy? Koska ne tylsät hetket usein ovat juuri niitä ahaa-elämysten tuojia, mistä huomaa, mihin se OMA aika sitten lopulta laitetaan. Aivoille pitää antaa välillä ihan sitä omaa aikaa olla vaan ja vaikka köllöttää ja tuijottaa pilviä. ;)
PoistaLapsesta asti opit, että koko ajan pitää olla menossa joka paikkaan, niin miten sitten osaa enää aikuisenakaan rauhoittua?
Kuinkahan monta kertaa Äiti saikaan kuulla minun suustani "ei oo mitään tekemistä" - lapsuudenkodissani ei ollut naapureita eikä siis kavereitakaan, oli vain mielikuvituskaverit (huomaako sen?).
PoistaMummolassa oli naapurin mummola: kuinkahan monta kertaa mentiinkään ristiin lyhyellä matkalla ja minä istuin naapurin mamman ja papan kanssa juomassa mehua "kyllä ne varmaan kohta tulee" ja kaverit oli minun mummolassa odottamassa minua "kyllä se kohta tulee".
Ei ollut sen kummempia harrastuksia, niitä tavallisia leikkejä vain.
Nyt olen miettinyt, että mistä ne 3-5 -vuotiaat keksii, että haluaa harrastaa esim. taekwondoa?
Vai olisiko sittenkin niin, että vanhemmat on vieneet lapsen paikan päälle kokeilemaan...?
Entinen yhteinen vanhempien työpäivän jälkeen ollut päivällinen (ei meillä noin hienoa sanaa kyllä käytetty) on vaihtunut eväisiin päiväkodin ja harrastusten välillä.
Minz+Pöllö:
PoistaMinäkin sain olla lapsena paljon isovanhemmilla eikä siellä ollut muita lapsia lähimaillakaan. Kesällä tosin oli serkkuja käymässä mutta muuten se tekeminen piti ihan itse keksiä ja varmaan siksi olen edelleen hitusen erakko-luonne eli viihdyn varsin hyvin omissa oloissani :-).
Nykyään lapsilta ja nuorilta vaaditaan niin paljon kaikenlaista osaamista ja kilpailu on kovaa. Kyllä siinä heikommat jää helposti muiden jalkoihin.
Onneksi ei enää itse tarvitse olla työelämässä kisaamassa, kasvattaa ketään eikä muutenkaan yrittää olla yhtään sen fiksumpi kuin on.
Asiaa kylläkin joo, mutta onhan meitä paljon, jotka ovat hypänneet pois tuosta oravanpyörästä; niinkuin Sinä Touhulaan ja minä Satavuotiaan syliin. Osa tekstin asioista on sellaisia, joille itse kukin voi tehdä jotain, ei tarvitse olla mukana tuossa härdellissä. Ja niitä asioita, joille ei voi mitään, ei kannata murehtia tai provosoitua pauhaamaan, siten tekee vain omasta elämästä synkemmän. Minulle tuli tekstistä olo, että tuo kirjoittaja on sisällä tuolla sekamelskassa, ja hänet pitäisi auttaa sieltä ulos. Mutta siihenkään me muut emme voi vaikuttaa.
VastaaPoistaHyvä kun kolumni herätti monen suuntaisia ajatuksia. Vähän erilaisiakin.
PoistaMinä ajattelen niin, että kaikilla ei vain ole mahdollisuutta, rohkeutta tai voimia hypätä pois tuosta hullunmyllystä vaikka kuinka haluaisi ja hyväksi olisi. On vain niin pahasti jumissa kaiken kanssa.
Minäkin olen vasta iän tullen ymmärtänyt että saan ja voin olla sellainen kuin olen ja teen mitä parhaaksi näen. Jos ei nyt niin koska sitten ?
Ja jos koko maailman murheita kantaa harteillaan niin äkkiä sitä lyyhistyy. Litistyy kerta kaikkiaan !
Tuo on totta mitä Terhi sanoit; ei ole uskallusta.
PoistaMeillä Mursun kanssa tämä "hyvä elämä" on tullut usean ikävän asian kautta: Riesa, Mursun töiden loppuminen ja sitten peräkkäisinä vuosina Mursun äidin ja minun isän pois nukkuminen. Mutta kaikki nuo ovat johtaneet siihen missä me nyt olemme ja että meillä on hyvä olla.
Kun Mursu jäi (joutui) pois töistä, oli kuin olisi iso kivi nostettu pois hänen harteiltaan. Tovi siinä meni, mutta moni asia hänessä korjaantui.
Hän tapasi vanhan ystävämme kaupungilla ja hänkin näki muutoksen. Tämä ystävä sen innoittamana otti ja irtisanoi itsensä - oli onnellinen aikansa. Mutta. Kun rahaa ei enää ollutkaan niin paljon kuin ennen, elintaso laski, niin myös onnellisuus. Oli palattava töihin.
En tiedä mitä heille nyt kuuluu, toivottavasti pieni tyttärenpoika on tuonut onnen takaisin.
Olen tehnyt itse aika monta rohkeaakin ratkaisua sekä ihmissuhteissa, työssä ja myös asumisen suhteen.
PoistaEnsimmäinen (uhka)rohkea tekoni oli jättää hyvä työpaikka suuhygienistinä taakse ja alkaa lounaskahvilan pitäjäksi. Sitten tajusin myydä yrityksen pois varmaan ihan viime tipassa ennekuin kamelin selkä olisi katkennut työtaakan alla.
Lopetin myös työt sairaalassa silloin kun tunsin etten enää saa/voi tehdä töitä niinkuin töitä kuuluisi tehdä. Hyvin ja huolella ja asikaslähtöisesti. Kaikki nuo olivat hyviä ratkaisuja näin jälkikäteen ajatellen. Muttei aina ihan helppoa ja yksinkertaista kuitenkaan kun pitää myös tiedostaa, että rahakin on tärkeä ; ainakin jossain määrin.Elääkin pitää.
Mutta itseään pitää/pitäisi osata kuunnella riittävän herkällä korvaalla; kukaan muu ei tiedä mikä on juuri minulle tai sinulle parasta ja missä se onni sitten lopulta on .
Luin. Samoin kommentit osittain.
VastaaPoistaMukava kun jaksoit lukea. Tulikin paljon puhetta :-).
VastaaPoistaHyvinvointivaltioissa yksinäisyys kasvaa...
VastaaPoistaÄlylaitetta tuijotetaan ja sille hymyillään enemmän kuin kanssaihmisille... siksiköhän Afrikasta ja muista kehityvistä maista on tullut mielenrauhaani tasaava paikka. Kelpaan sinne juuri sellaisena kuin olen, ihmiset on kiinnostuneita ihmisistä, viettävät aikaa keskenään, nauraen ja yhdessä tehden - lapset ja nuoretkin saavat ja haluavatkin osallistua elinkeinoon ja yhdessäoloon oppien valtavasti muutakin kuin vain sosiaalisia taitoja. Työssäni harjaannutan tunnetaitoja, kasvattajat ja vanhemmat tuntuvat usein opettavan hukkuvalle uimataitoa - jotenkin väärä järjestys... liian myöhäistä!! Loppuunpalamisen työssä kokeneena, mutta niin suurin asuntolainoin, ettei toipumiselle ilman uutta työtä ollut varaa... no - toivuttiin sitä kai niinkin... nyt jo kolmas "ura" ja toivottavasti se on viimeinen työmarkkinoilla... Elon mittarissa kun lukemia, kokemuksia ja kolhuja kyllin - niin niistä rakentunut tämä hetki, uteliaisuus irtiottoihin ja aikaa ennenkaikkea ihmisille, niin läheisille, tutuksi jo tulleille ja heille joita en ole vielä kohdannut!!
Vielä riittäisi hymyjä muillekin kuin älylaitteen ruuduille...
järkytykseen saakka tuijoteltiin lasten ruokapöytä"sosiallisuutta" hotellissa viikko... onneksi kännyjä ei kaivanneet "omat teinit" - kelpasi iltaohjelmaksikin mieluummin paripantomimit... kai oppineet jo tuntemaan "miten vanhanaikaisia" omat isovanhemmat on!
Tuo työuupumus on asia johon varmasti tulevaisuudessa on pakko tarttua vähän tiukemmin ja vakavammin. Ei sellaisesta loppuun palamisesta muutaman viikon sairauslomalla parannuta. Minäkin kävin työpsykologilla ja oli kolmikantaa ja ties mitä muutakin yritystä , mutta tiesin , että itse se piina on päätettävä eikä asioita niin vain pystytä muuttamaan ja parantamaan.
VastaaPoistaMutta kyllä nyt on ihan oikea huoli noista lähi-ihmisistä jotka puurtavat minkä jaksavat haasteellisissa töissä. Työelämä ja elämä muutenkin on nykyään niin vaativaa.
Tsemppiä sinulle työkuvioihisi ! Onneksi työvuosia ei kai enää ole kovin pitkästi ; tosin ne viimeiset vuodet vasta yhtä kitkutusta onkin :-)).
Välillä sitä ihan ymmyrkäisenä ihmettelee , että tähän on tultu ja niin lyhyessä ajassa kuin oman iän puiteissa. Kaipuu johonkin yksinkertaiseen ja rauhalliseen elämään tuntuu olevan vallalla nyt monella.Kukin löytää sitä onnellista , omanlaistansa elämää tyylillään ja tahoillaan; te polkien , reissaten ja tehden samalla hyvää muille !