28.07.2025
Aamu-uinnille mennessäni rannalla oli yksi auto parkissa, laiturilla koppa ja pyyheliina, mutta yhtään uimaria ei näkynyt missään. Heti iski huoli ! Nyt on ollut ihan liikaa hukkumistapauksia joten minusta huoli ei ollut yhtään turhaa. En pystynyt itse menemään järveen kun ajattelin että pitääkö ......
Hetken päästä onneksi ilmaantui uimassa ollut nainen aika kaukana rannasta. Hän oli kiertänyt uimalla pienen saaren ja oli juuri sen takana kun tulin. Kerroin, että tuli vähän huoli, mutta häntä se enemmänkin nauratti. Onneksi tällä kertaa niin.
Noloa! Siis tuolta naiselta. Kaikkien viime aikaisten tapahtumien ja sattumien jälkeen, olisi luullut olen hyvillään, että joku on hänestä huolissaan.
VastaaPoistaKäytin tätä sinun postaustasi omassa postauksessani - osui lukemaan juuri samaan aikaan kun aiheesta puhuttiin tv:ssä.
Minusta sinä teit, niin kuin lähimmäisen kuuluukin - ja miten niin moni jättää tekemättä. Minäkin monestin, tunnustan.
*olevan
PoistaMinäkin olin asian suhteen ehkä tavallista herkemmällä mielellä kun olin justiinsa lukenut kaikki ne ikävät uutiset hukkumistapauksista. Siksi naisen nauru tuntui suorastaan oudolta ja vähän loukkaavaltakin.
PoistaSilloin kun menen yksin uimaan niin uin aina vain rannan suuntaisesti enkä havittelekaan kauemmas rannasta menoa. Samaa vettä se on lähempänäkin :-).
Tuli mieleen ystäväni, kaupungin liikunnanohjaaja, meidän vesijumppaohjaaja, joka muutama vuosi sitten lähti sup-laudalla järvelle. Lähtöpaikka ei ole uimaranta, vaan veneranta, mutta siitä pääsee hyvin järvelle. Nainen riisui vaatteet, jätti ne ja repun rantaan. Puhelin hänellä oli mukana, joten oli kiva ottaa faceen kauniita järvimaisemakuvia, sekä kuva paljaista varpaista laudalla. Hän viipyi tietenkin kauniissa kesäsäässä pitkään. Kun hän palasi rantaan, siellä oli koko pelastuskalusto, sukeltajia ja ambulanssia myöten. Joku nainen oli tullut koiraa uittamaan, näki vaatekasan ja repun, odotteli jonkin aikaa, ja sitten päätti soittaa häkeen. Kaverini otti kyllä opikseen, seuraavalla kerralla jätti lapun repun päälle, lähtöaika ja arvioitu palaamisaika, valisti muitakin tekemään niin.
VastaaPoistaJa tuli myös mieleen, kun näitä surullisia uutisia lukee, että kun lapset olivat pieniä, meillä oli auto johon mahtui kahdeksan lasta kyytiin. Niinpä minä lastasin omat ja naapurin lapset autoon ja lähdettiin rannalle. Se meni kyllä täysin päiden laskemiseksi, vaikka lapset eivät aivan pieniä olleetkaan, ranta oli matala, yleinen uimaranta, hiekkapohja. Voi se kuusivuotias uimataitoinenkin kaatua veteen, ja minä ainoa aikuinen useinmiten.
Pysytään pinnalla.
Mietin siinä rannalla seistessä, että jos nyt soitan sen hätäpuhelun niin eivät ne enää elävää ihmistä pelasta. Sen verran aikaa oli kulunut ennenkuin minä satuin paikalle ?? ja oman aikansa vie myös sen kaluston saapuminen.
VastaaPoistaTuo kertomasi juttu on tärkeä. Lappu voi tuntua itsestää turhalta , mutta voi miten se onkaan helpotus paikalle osuvalle.
Minä olen suht hyvä uimari, mutta aina voi sattua jotain...suonenveto, mikä tahansa kohtaus...tuurinsa ei kannata siinä asiassa luottaa.
"Pitääkö olla huolissaan?"
VastaaPoistaMonenmoisesta pitää - arvostavasta ja toiset huolioivasta elämästä... ja mitä tulee uimajuttuun, niin pakko avautua ja kertoa nyt appiukkoni tavoista. Hän rakasti pyöräilyä - meillä ollessaankin aina lähti varhaisaamuna tutkimaan ympäristöä... sinä aamuna oli ajanut lähirantaan ja jäi seuraamaan, kun kaukana järvellä ui hirvi... hitaasti tosin. Loppujen lopuksi hirvi osoittautui naiseksi... huolissaan olevaksi, että kuka siellä rannalla nyt häntä tuijotti - uskalsiko lainkaan tulla rantaan... Appiukko taasen ei ilennyt enää niin pitkän tarkkailun jälkeen lähteä kertomatta syytä pois - ettei se aiheuttaisi turhia huolia...
Loppujen lopuksi ajoivat yhtä matkaa pois ja kyllä oli rouva huojentunut, vaikka hirveksi oli luultukin.