keskiviikko 16. syyskuuta 2026

 16.09.2026

Sieniretkeni tuotti tulosta. 

 Suppilovahveroita oli jo ja kanttarellejakin vielä vaikka mietin että onko nollan rajaan hiipunut lämpötila  palelluttanut osan sienistä. Ei onneksi ollut.

Hienoa tietysti, että sieniretkeltä palaa sienien kanssa, mutta kaikkein parasta on kuitenkin se metsässä oleskelu kun hiljaisuus ihan humisee korvissa. Metsässä tajuaa sen miten paljon taustaääntä maailmaan mahtuu. Sellaistakin mitä ei yleensä yhtään noteeraa.

Tunnustan, että nyt hiukan arastelin yksin metsään menoa kun olen sattumoisin lukenut sen verran paljon karhuista ja muista petoeläimistä, mutta hetken päästä rentouduin. Olin vain yhtä metsän kanssa 💚. Enkä tavannut eläimiä ; en edes hirvikärpäsiä.

Tuskin mikään maistuu kai sen paremmalta  saunan jälkeen kuin vasta paistetut sienet+sipuli ruisleivällä ; tai no ainakin yhtä hyvältä kuin ne perinteiset lohileivät 😉.

12 kommenttia:

  1. Oi, miten komea saalis! <3 Kyllä kannatti!

    Mun metsälenkit on mennyttä elämää. Harmittaa välillä ihan koirankin kannalta kyllä. Lenkkeilyt vain tasaisemmalla pinnalla onnistuu - kintun takia. Rasittuu niin helposti. Kävelen kyllä tasaisella alustalla pitkiäkin matkoja, mutta heti, jos tulee epätasaisuuksia, alkaa jalkaan kertyä nestettä.

    Vaikka olen ollut aina tosi huono sienestäjä. Yleensä olen huomannut sienet vasta, kun olen tallannut ne muusiksi. Hah! Marjastus sujuu minulta paremmin. ;)

    Rekosta välillä hommataan sieniä, pieniä määriä, että saadaan tehdä ruoaksi. Emme ole säilöön laittaneet. Näitäkin mummuni pakkasi kuivattamaan, ja syötiin sienikastiketta kevätpuolellakin toisinaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kari opetti minut sienestämään ja sanoi kun mentiin metsään, että nyt silmät suppiksille :-) ja stop tykkänään kun tultiin mahdolliseen suppispaikkaan. Niitä kun on yleensä ihan mattoina ja helposti jättää huomaamatta ja vain talloo menemään. Minäkin osaan nykyään liikkua hitaasti :-) sienimetsässä vaikka yleensä tapaan harppoa menemään paikassa kuin paikassa.
      Harmillista ettet voi kulkea metsässä mutta terveys edellä sitä on ihan pakko mennä !

      Poista
  2. Lohduttaa tätä hahmotushäiriöistä sienestäjää, kun sinäkin totesit, että : "Parasta on se metsässä oleskelu, hiljaisuuden humina korvissa!" Sitä minä yritän aina sangollisen tuota - kun ei muuta saalista löydy. Viikonloppunapa löytyi sentään puolukoita ja mustikoita pakuaamurahkojen päälle.... lähiruokaa.

    Eikös suppilot vain parane "pakkasen panemina" kuten puolukatkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suppikset kyllä kestää hyvin kylmää ja nehän on usein jo valmiiksi vähän piilossa sammalmättäiden ja puiden kolojen alla. Joskus ollaan kerätty niitä vielä vaikka on ollut hento lumikerros maassa kun ei ole malttanut komeita sieniä jättää.
      Lähiruokaa pakussa :-))).

      Poista
  3. Ihana saalis ja hiljaisuus tosiaan humisee korvissa. Se on ylellisyyttä kaupunkilaiselle ja kun hiljaisuutta kohtaa, ihan pysähtyy sitä aistimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälläkin kertaa ihan suorastaan hämmästyin ja oikein kuuntelemalla kuuntelin sitä hiljaisuuttta. Suorastaan luksusta !

      Poista
  4. Hyvä saalis! Mun parhaassa mustikkametsässä elelee myös karhu(ja), ja karhusta löytyi todistekin kesällä, aivan valtava kakka mättäällä 😄 Kaverin tuttavan riistakamerassa oli siellä lähistöllä näkynyt paitsi karhu, myös 12 sian villisikalauma. Ja aina vaan palaan siihen metsään, pidän kyllä yksin ollessanikin ääntä, laulan 😆
    Sensijaan hirvikärpäset on inhokkejani. Vaikka niitä olisi ollut vain yksi, olen loppupäivän tuntevinani iholla tai hiuksissa niiden tepastelun.
    Mutta missään ei sielu lepää siten kuin metsässä ja luonnossa. Ja kaupan päälle voi saada saalistakin. Mun sieniherkku on risotto. Pitää varmaan vääntäytyä sienimetsään, kiitos sinun 🙂

    VastaaPoista
  5. Jos minä laulaisin niin kyllä siinä lähtisivät kaikki metsän eläimet karkuun !!!
    Minua ei ne hirvikärpäset kovasti inhota kun ne eivät pure eikä pistä , mutta sitkeitä sissejä ovat ja niitä voi löytää vielä saunomisenkin jälkeen. Minulla oli nyt sellainen hyttystakki päällä jossa voi olla ihan piilossa verkon takana mutta sen otin nopsaan pois. Epämiellyttävä pitää ja kun ei kerran mitään ötököitä ollut.
    Mukavaa sienireissua ; hienoja jos sait tästä inspiraation !

    VastaaPoista
  6. Vaikka muuten olen arka metsän eläinten mahdollisille kohtaamiselle (jotka ovat hyvin epätodennäköisiä), niin sienien vetovoima kyllä ylittää tuon pelon.

    VastaaPoista
  7. Ihan sama. Kun nimittäin ajattelin , että lähdenkö sinne metsään kohtaloani uhmaamaan niin en päässyt asiasta yli ennenkuin menin ja hyvä kun uhmasin kaikkia metsän vaaroja !!

    VastaaPoista