maanantai 21. syyskuuta 2026

21.09.2026 

Olen ollut henkisesti väsähtänyt kun Äiti on ollut hoitokodissa sairaana kohta jo kaksi viikkoa. Ensin tuli vierailukielto kun hänellä epäiltiin noro-virusta,  mutta nyt kun tauti ei vaan talttunut niin vihdoin ja viimein hänet otettiin  vastaa sairaalan päivykseen. Aikamoista painostusta hoitokodin puolelta tarvittiin. Vasta sitten kun tulehdusarvot ovat riittävän korkeat niin alkaa jotain oikeasti tapahtua.

Äiti on siis 90-vuotias muistisairas ja se kyllä jarruttaa sitä hoitoon pääsyä. Asia joka tuntuu vain niin surkealta.

Mutta mikäs on parempi keino saada ajatuksia pois surusta ja apatista kuin tehdä hyvää ruokaa. Ja kun noita kaalikääryleitä pyörittelin ajattelin itku silmissä, että Äiti olisi tyytyväinen kun tytär on ottanut onkeensa sen ajatusmaailman, että lähes kaikki ruoka tehdään itse ja pyritään tekemään siitä mahdollisimman maukasta. 

 Kääryleet uuniin menossa....voinokareet ja siirappi kuuluu ehdottomasti asiaan.


 Ja uunista tullessa....

  Ja kääryleiden  kanssa "pitää" ehdottomasti olla keitetyt peruna, ruskea kastike ja puolukkahillo.

Ja miten hyvää onkaan ruollainen perusruoka  😋. 

 Ps. Äiti teki syksyllä tosi usein kaalikääryleitä, mutta minä viitsin ryhtyä siihen yleensä vain kerran syksyn aikana. Tyttärestä se polvi siis  heikkenee 😉.

6 kommenttia:

  1. Kotiruoka on toki parasta, kun tietää, mitä se sisältää ja sen voi maustaa kuten itse haluaa. Kaalikääryleet ovat hyviä.
    Mutta ihmettelen jos muistisairaus jarruttaa hoitoon pääsyä, se pitäisi olla toisin päin, varsnkin kun on noin iäkäs.
    Voimia sinulle ja äidillesi.

    VastaaPoista
  2. Minä laitoin noihin kääryleisiin runsaasti kanttarelleja jauhelihan lisäksi ja tarkoitus oli käyttää kokonaisia ohrasuurimoita mutta niitä ei ollutkaan enää kaapissa.Ja oli käytettävä riisiä.

    Hoitokodissa on ilmeisen tiukat säädökset siitä miten toimitaan kun asukas sairastuu. Äidin luona oli jo käynyt "gerbiili"= liikkuva kotisairaalayksikkö ja laittanut tiputukseen mutta eivät olleet huolineet vielä kyytiin ensimmäisellä kerralla.
    Ja sitten on pulaa vuodeosastopaikoista eli minne Äiti voidaan laittaa nyt kuntoutumaan ?? Se selvinnee tänään.....

    VastaaPoista
  3. Voi, miten ikävä kuulla äitisi sairastuneen - ja miten tylyä nykyään on tuo sairaalaan pääsy - ja sitten TIUKKANA, ettei liian aikaisin ulos pistetä - kunnon kotiuttamispalaveri pystyyn, mieluusti mukaan myös tuolta hoitokodin henkilökunnasta, joku, joka tietää sen arjen sujumisen siellä! <3 Tiedän niin monia, jotka ihan liian aikaisin laitetaan kotiin "kuntoutumaan", koska sitä kuntoutuspaikkaa ei ole sairaalassa, eikä kotiutusosastoillakaan (onkohan näitä enää olemassakaan?). Ulos vain. :'( Ja sitten tilanne pahenee ja vakavamman sairastumisen takia uudestaan sairaalaan, pidemmäksi aikaa ja vahvempien lääkkeiden varaan. Ärg! Nyrkkiä pöytään, tarvittaessa! <3 Itse koen, että tuo on helpompaan toisten puolesta kuin omasta, jotenkin. Sitä on oikeasti joutunut nykypäivänä käyttämään, vaikka asioiden pitäisi sujua ilmankin. Toivotaan nyt, että äitisi palautuu nopeasti ja TERVEENÄ!

    Kaalikääryleet on meidän molempien yksiä lempiruoista, mutta ei saatais syödä. Pellillisestä jo tulee meille liikaa, niin ei olla jaksettu pahemmin nähdä sitä vaivaa. Joskus ostettu valmiina lihatiskiltä kummallekin kaksi. Niitä "markettituotteita". Toiset marketit keskittyy makeisiin pulliin ja sämpylöihin, kun toisissa on ns. jälkiruokia (rahkoja ym.) ja toisissa juuri näitä kausittaisia erilaisia ruoan osia (kääryleiden lisäksi mm. silakkapihvejä). Siksi toisinaan kierretään noita lihatiskejä erikseen kauppanoutopäivänä. Ehkä nyt olisi kääryleajan takia aihetta se taas tehdä? =) Näyttää NIIN herkulta nuo kääryleesi! <3

    VastaaPoista
  4. Onnekas käänne oli se, että Äiti pääsi vielä sairaalaan osastolle toipumaan kun toinen vaihtoehto olisi ollut että hänet palautettaisiin takaisin hoitokotiin kun niitä tk:n vuodeosaston paikkoja ei ollut vapaana. Hoitokoti ei ole niin sairaan asukkaan paikka !!!
    Meillä kun on nyt uusi hieno sairaala niin monet järjestelyt ovat kai senkin vuoksi vielä vähän hakusessa ???
    Silloin kun Äiti asui vielä kotona ja oli niitä hoitoneuvotteluja sekä kotona että sittemmin sairaalassa ja arvoitiin hänen pärjäämistään niin kyllä se monesti oli sellaista turhauttavaa toimintaa kun kaikki palaveriin osallistujat tiesivät kyllä mikä OLISI parasta.

    Meillä on onneksi kummallakin hyvä "pötsi" ja pystytään syömään kaikkea. Minulla oli aikoinaan sappikiviä ja silloin tuollainen kaali+sieniruoka olisi saattanut olla kohtauksen aiheuttaja. Mutta sappileikkauksen jälkeen olen voinut pistellä ihan kaikkea.
    Minäkin olen joskus aikaa sitten valmiita kaalikääryleitä ja hyviä ovat olleet nekin; vaikkei ihan yhtä hyviä kuin nuo itse tehdyt :-))).

    VastaaPoista
  5. Minulla ainakin rutisee ja natisee kumpikin polvi. Näin ollen en ole koskaan kaalikääryleitä tehnyt. En kyllä muista että äitikään olisi tehnyt. Mummo teki ainakin viininlehtikääryleitä.
    Minä tein eilen kaalilaatikkoa.
    Toivottavasti äitisi vointi tasaantuu.

    VastaaPoista
  6. Vai on polvien rutinaa liikkeellä :-))).
    Minäkin olen tehnyt joskus viininlehtikääryleitä, mutta niihin meni turhan vähän täytettä :-) kun olivat niin pieniä lehtiä.
    Kaalilaatikkokin ON herkkua.
    Äitiä vaivaa jokin outo vatsabakteeri johon ei ole varsinaisesti mitään lääkettä. Vesiripulia jo kolmatta viikkoa !! eli kyllä siinä menee heikkoon kuntoon nuorempikin.

    VastaaPoista