lauantai 27. joulukuuta 2025

 27.12.2027

Tapaninpäivän ajelu olikin kävely 😉.

Kävelen aina silloin tällöin läheiselle siirtolapuutarha-aluelle. Kesällä siellä on ihanan vehreää ja voi ihastella kauniita kukkivia puutarhoja ja siistejä pikkumökkejä. Talvella taas siellä on ihanan seesteisen rauhallista.Paitsi nyt....ei ollut enää menemistä kyseiselle alueelle.

Kaikissa porteissa vahvat kettingit. Ja mistä muusta se kertookaan kuin siitä, että varkaat ja vahingontekijät tai ylimääräiset nukkujat siellä ovat käyneet. Harmi kun kaikki lukitaan ja ehkä siitä se ilkivalta vain lisääntyy ??? 

No joku oli kai ajatellut yöpyvänsä jossain alueen  mökissä ja kun ei ollut päässyt perille niin oli viskannut 

 

mikroaaltouuninsa läheiseen ojaan 😕.

Perinteiden mukaan tapanina tanssitaan ? Nuorena oli suuri helpotus, että kotona olo sai riittää ja pääsi kavereille käymään ja myöhemmin sitten tanssimaankin.....

Näin meillä 😂.

Musiikista vielä sen verran, että minulla on ollut vuosikymmeniä muutama joulukasetti ja yksi joulucd -lvy jotka kuuluvat ehdottomasti minun joulutunnelmaan.

Onneksi meillä on vielä  olemassa yksi laite joka soittaa sekä kasetit, cd-levyt ja lp-levytkin.

 Ei sentään ihan putkiradion kaltaista pehmeää ääntä, mutta edes sinne päin ....

1 kommentti:

  1. Mitähän ne siirtolapuutarhamökkien omistajat olisivat mieltä siitä että portit olisivat seljällään varkaiden ja pahantekijöiden kävellä kaikessa rauhassa sisään pahojaan tekemään.

    VastaaPoista