15.10.2025
Tulin eilen Touhulaan laittamaan mökkiä talviteloille. Luulin ensin , että olen tavallista aikaisemmassa siinä puuhassa, mutta tarkistus blogin sivuilta osoitti , että viime vuonnakin mökkikausi loppui jo syyskuun lopulla. Tulee vain niin pimeää ja kylmää.
No ulkona on enää vain jotain pientä siivoamista ja pois korjaamista. Piikalikka
.......lähti lopulta roskakuskin matkaan ja saa nähdä onko ensi keväällä halukkaita tulijoita 😂. Valmius siihen kyllä olisi.
Koristeomenapuu oli keväällä täydessä kukkaloistossaan
ja nyt siinä on pikkiriikkisiä "omenoita". Niin pieniä, ettei niitä juuri kuvassa näe
Muutaman oksan pistelin liiterin oven kranssiin vielä hetken silmän iloksi
Kasvimaasta tai kasvihuoneesta ei tullut tänä kesänä juuri mitään satoa. Omenoita, luumuja ja viinimarjoja ja karviaisia sentään muillekin jaettavaksi.Ja vasta nyt pinnistelee muutama mangoldin varsi rikkaruohojen keskellä.Nekin tietysti syödään pois.






Voi voi, sinne meni piikalikka. Toivottavasti ensi kesänä tulee taas joku pihatyyppi. Se on Tamaralle tärkeää vertaistukea.
VastaaPoistaPitäisiköhän ottaa ensi keväänä salskea nuorimies ? Olisi ainakin silmäniloa ja mahdollisesti vähän jotain kunnon apuakin :-).
VastaaPoistaTamaralle se Tauno Palon kaltainen kavaljeeri :-).
Tamara kannattaa nuorta salskeaa miestä. Sinulla Terhi on hyvä muisti; muistat monen kuukauden takaa Tamarankin haaveet!
PoistaTärkeät asiat muistaa aina :-))).
VastaaPoistaTalvi aikaa etsiä Taunoa !
Aika nolo temppu piikalikalta! Olisi voinut ainakin varoittaa, että aikoo häipyä. Toivottavasti löytyy uusi, säädyllisempi piika.
VastaaPoistaMökkeily alkaa syksyllä ja talvella olla jo aika hyistä, kun joutuu lämmittämään niin kovasti ja silti on hiukan kostea olo, etenkään, jos ei viivy päivää, paria pitempään.
Täytynee olla tarkempi CV:n kanssa ensi keväänä , mutta toivottavasti roskakuski on yhtä mukava kuin oli komeakin :-).
VastaaPoistaTouhulassa kestää talvella saada talo lämpimäksi vuorokauden verran eli ihan pikareissuja ei viitsi sinne tehdä kylmien säiden aikaan tehdä.
Vähän haikeaksi vetää kun kesä loppuu taas loppuu , mutta kyllä kaupungissa aika helpolla pääsee :-))).