24.09.2025
Kävin metsässä katsomassa onko sinne tullut niinkuin tavataan sanoa "sieniä sateella". Ja olihan niitä. Suppilovahverot vasta aluillaan mutta vähän niitä poimin ja osan jätin vielä kasvamaan kokoa.
Kanttarellaja en voinut enää jättää kun ovat sen verran kylmän arkoja ja olihan niissä monissa kokoa jo ihan yllinkyllin. Tänä aamuna Touhulan keittiön lämpömittari näytti 3.3 astetta joten ajoitus täydellinen. Mutta se miten paljon sieniä ja marjoja jää metsään on minusta yksi tärkeä hävikkiviikkohuomio. Kaikki eivät syö sieniä eivätkä ehkä piittaa marjoistakaan ja kaikilla ole mitään mahdollisuutta metsään mennä. Mutta paljon olisi arvokasta syötävää metsät pulloollaan ."Jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt". Ja vaikkei mitään poimisikaan niin metsässä on aina 💚.
Näin on, metsä on paras.
VastaaPoistaOnneksi meillä metsiä ja luontoa riittää. On minne mennä !
PoistaVoi kun pääsisikin sienimetsään - meitä on kaksi kompuraa, joista ei sinne ole 😢 Ennen sentään saatoin kulkea "sienikoirana": onko tämä syötävä, voiko tämän ottaa, ennen kuin opin tuntemaan suppikset, mustat torvisienet ja tietenkin kantarellit.
VastaaPoistaHävettää, kun Tunturiruipelo vielä yli 80-vuotiaana kävi sienimetsässä ja suolla, ja minä hädin tuskin pensaasta marjoja poimin 🤭
Häpeä on tyystin turha mutta harmitus niin ymmärrettävää. Kelle mitäkin annettaan tai mitä otetaan pois.
PoistaMinä elin lähes 50 vuotta niin etten juuri metsässä käynyt mitä nyt ne pakolliset mustikkaretket piti tehdä ja partiohommelit leireineen.
Onnekseni vielä ehdin löytää "lempeämmän" metsän jossa on mukava vain olla ja ihmetellä. Marja- tai sienisaalis on toisella sijalla; vaikka mukavaahan sitäkin on kerätä :-).
Eipä tule kaupunkilaisena mentyä metsään, mutta on totta, että metsiin jää aivan liikaa syötävää. Aurinkoista päivää! (On viileää.)
VastaaPoistaKoleaa torstaiaamua !
PoistaKaupunkilaisille on ihan eri asia lähteä jonnekin ihan oikeaan metsään, mutta onneksi puistoja sentään on vaikkei niissä nyt marjastaa voikaan :-).
Siskoni asuu Helsingissä ja on aina niin äärimmäisen kiitollinen kun annan hänelle metsän antimia tai Touhulan satoa.
Täälläkin kaksi jalka- ja selkävaivasta joutuu tänä vuonna jättämään sienimetsät väliin vaikka syyhyttäisi kun näkee muiden sienisaaliita. Kerran käytiin ja saatiin sen verran silloin että yhdet sieniletut tehtyä. Meillä ei edes jälkipolvi harrasta vaikka pienestä asti aikoinaan mukana kulkivat.
VastaaPoistaMutta muhevat saaliit olet saanut poimittua!
On tosiaan harmi kun ikä ja sen tuomat vaivat alkavat haitata kaikkea tekemistä. Minäkin alan olla aika kankea marjojen poimija.
PoistaMinä uskon että lapsiin jää itämään se kaikki "metsäoppi" mutta siihen tulee vain luova tauko kun ruuhkavuosina on niin paljon kaikkea muutakin. Niin kävi ainakin itselle :-).
Toivotaan niin! 😊
PoistaOi namskis.... metsäänkin tarttis ehtiä...
VastaaPoistapuutarhalta noukin vain enokeja vai olikohan ne valkoiset hattivatit shimeijiä!!
Kyllä metsään vielä hyvin ehtii myöhemminkin. Suppiksia voi poimia usein vielä vaikka joulukuussa jos ei lunta sada liian paljon. Ja onhan ne puutarhankin sienet ihan yes :-)).
PoistaMinä olin niin ronkeli, että päätin jättää tänä vuonna suppikset metsään. Ne kuluvat meillä vuodesta toiseen aina hitaimmin ja vähän pakkosyöntiä lopulta, että saa ne pois. Lisäksi olen pari kertaa saanut niiden jälkeen aikamoisen vatsakivun. Pahalta tuntui jättää ne metsään, kun niiden kerääminen on aika kivaa kuitenkin. Ehkä ensi vuonna taas...
VastaaPoistaNo voi harmitus sentään kun suppiksia on minusta niin kiva kerätä kun niitä löytyy usein ihan mahottomasti sitten kun osuu oikealle kohdalle. Minä käytän niitä paljon eli olisikohan elimistö tottunut. Mutta muistan elävästi ensimmäisen kerran kun Karin kanssa niitä poimittiin ja ahnehdin niitä leivän päällä paistettuna niin sain kyllä aikamoiset vatsavaivat ja ripaskat :-).
VastaaPoistaMinulla on myös se onni että sukulaisille kelpaa kaikki kuivatut sienet. Eli sieniä ei ole meillä koskaan liikaa :-).