sunnuntai 24. elokuuta 2025

 24.08.2025

  Päätin piipahtaa talon takana mustikalla. Piirakkamarjat ajattelin kerätä pikaisesti. Sitten tuli vastaan orakkaita ja tatteja ja ykskaks tajusin että olen aika kaukana lähtöpisteestä. Ja kun tajusin etten ottanut puhelinta mukaan niin iski paniikki. Lähdin ponnekkaasti siihen suuntaan minkä ajattelin olevan oikea suunta takaisinpäin, mutta hetken päästä tajusin, että olen jossain ihan muualla kuin otaksuin. Metsän puut näyttävät kaikki niin samanlaisilta 😁

(Kuva ei siis siltä mustikkareissulta kun kerran puhelin ei ollut mukana)
 
Kari oli pihassa ja tiesi että lähdin metsään, muttei olisi osannut pitkään aikaan kaivata. Olisi vain luullut että innostuin poimimaan enemmänkin. Jalat meni ihan hyytelöksi ja elävästi taas tuli mieleen kerta kun eksyin niin totaalisesti, että vasta 112:n avulla pääsin metsästä pois  illan pimetessä ja sateen alkaessa . Puhelin oli se jolla minut silloin pois metsästä ohjattiin. Ja nyt minä todellinen  luupää olin jättänyt puhelimen  kotiin !!

Aurinkoa pidin suuntamerkkinä ja sain rämmittyä lopulta tutulle tielle. Mutta se on vain taas kerran todettava, että metsän puut ja muukin maasto toistaa niin itseään ja näyttää niin samalta ja tutulta vaikkei niin olisikaan. Ja kun katse on pääosin maassa ja huomio kiinnittyy vain metsän antimiin.

No mustikkapiirakkamarjat sentään tuli kerättyä ja saimmepahan sienisoosiakin.

3 kommenttia:

  1. Huh, pelottavaa. Onneksi sentään päättyi onnellisesti ja saalistakin sait.

    VastaaPoista
  2. Onneksi pysyit rauhallisena ja toimintakykyisenä, ja löysit aurinko-ratkaisun! Varmasti sitten mustikkapiirakka maistui.

    VastaaPoista
  3. Kyllä, metsän puut ovat samannäköisiä, olen kokenut tuon saman tunteen, kun ei yhtään tiedä missä on ja mihin suuntaan pitäisi mennä. Olin täysin kauhuissani ja poukkoilin joka suuntaan, aurinko pelasti minutkin. Se kauhuntunne ei ikinä unohdu.
    T. Serkkusi vaimo

    VastaaPoista