torstai 20. maaliskuuta 2025

20.03.2025

 Vuorossa bingruudukon  O-kirjain

Onni 💙💚💛💜💗 Mitä se onni kulloinkin kellekin on...

Onnellisuus koostuu pienistä onnen murusista ja hetkittäin vähän isommista lohkareista

Odottaminen on vähän työlästä puuhaa, mutta kun tapani mukaan pyrin menemään kaikkialle hyvissä ajoin niin usein saan myös odotella. Oma valinta.

Omena. Iltaomena oli Äidin ja Isän juttu. Joka ilta Äitini kuori Isälle omenan ja se tapa on periytynyt meille.En kuori omenoita, mutta pesen hyvin.

Ontto on vessapaperirullan hylsy, mutta nyt ne täytetty koulituilla taimilla 😊

 Oikeus ei aina voita vaikka niin toivoisikin

Oikean ja väärän valinta ei ole aina helppoa ja yksiselitteistä

Omeletti on hyvä ja nopeasti valmistettava ruoka

 


Ortopedia tuli tutuksi kun siellä muutaman vuoden olin töissä

Ohjeita on vain yksinkertaisesti muka niin hankala lukea; yleensä niihin tulee tartuttua vähän turhan myöhään

Otsa rypyssä tätä pinnistelen; ei sentään....mukavaa pysähtyä ja  miettiä Omia ajatuksia😉

Oppiminen ei ole koskaan liian myöhäistä, vanhempana motivaatio kuitenkin helposti hiipuu. Aika olisi, muttei riittävästi kiinnostusta uusien asioiden oppimiseen; kunhan nyt ne vanhatkin opit pysyisivät mielessä .

Onneksi on tällaisia bingoruudukoita jotka pitää mielen virkeänä ja ajatukset kirkkaina 💙.


6 kommenttia:

  1. Ohjeet luetaan tunnetusti vasta sitten, kun mikään muu ei auta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja tunnetusti niitä ei löydy silloin mistään kun hepuli on meneillään :-).

      Poista
  2. Omenoista tuli mieleen, että itselläni on niitä neljä. Pitäisi varmaan käyttää ne johonkin, mutta en tänään. Tänään en tee "mitään". Toimivaa torstaita!

    VastaaPoista
  3. Omena päivässä pitää lääkärin loitolla oli joskus hokema. Mene ja tiedä :-).
    Pirteää perjantaita !

    VastaaPoista
  4. Olipas Ooooota.... ovelaa ja omenaista! Rouskuttelen mieluusti ompun päivässä, mutta ei ole pitänyt ortopediä loitolla - on vieraillut kinttuni kimpussa jo viisi kertaa vakavammin ja tutkien ties kuinka monta kertaa, mutta periksi ei anneta. Ihana tämä sinun Bingoilusi maaliskuussa - olen niin nauttinut näistä!

    VastaaPoista
  5. Kiva jos bingoemännälle kelpaa :-). Kiitos.
    Ortopediset jutut on usein konstikkaita ja pitkäaikaisia vaivoja. Hyvin olet selättänyt vaivasi tai ainakin vauhtia olet pitänyt kiitettävästi.Periksi ei parane antaa ennenkuin on pakko ! Jos sittenkään :-).

    VastaaPoista