keskiviikko 3. syyskuuta 2025

 03.09.2025 

Piti mennä ihan oikein silmälääkärin vastaanotolle. Optikon näöntarkastuskin olisi aiheellinen kun edellisestä on kulunut yli kaksi vuotta, mutta nyt kuitenkin valitsin silmälääkärin koska oikea silmä oli kipeä "syvältä" eli ei siis rähminen tai vuotanut, mutta oli kipeä aina välillä.

Kaikki alkoi Koskelossa kun maalasin ikkunan yläpokaa ja ykskaks joku sattui silmään; luulin  että ehkä vain auringonsäde osui silmään kun aurinko helotti juuri siihen kohtaan niin kirkaasti.Laitoin aurinkolasit päähän ja jatkoin maalaamista. Silmä oli myöhemmin vähän tavallista valoherkempi ja välillä vähän kipeä , mutta meni kuitenkin koko ajan parempaan päin.Eikä  juuri elämää haitannut.

Nyt sitten viikkojen päästä heräsin taas yöllä silmän kipuun ja päätin että hulluhan olen jos en mene lääkäriin. Silmälääkäri katsoi silmänpohjat ja tutki muutenkin hyvin perusteellisesti ja totesi ettei mitään varsinaista vikaa löydä. Määräsi kuukaudeksi kostutustippoja ja totesi samalla , ettei ole silmänpainetta tai kaihia ja näkökin pysynyt samana reilut kaksi vuotta.Luultavasti siinä maalatessa on tippunut jotain silmään ja siihen on tullut pieni haava ? ja sitä nyt hoidetaan niillä tipoilla kolmesti päivässä....



tiistai 2. syyskuuta 2025

 02.09.2025

Äidin hoitokodissa oli eilen hoitoneuvottelu hänen oma hoitajansa kanssa. Se  tehdään puoli vuosittain.  Minusta on hiukan hämmentävää ja kiusallista kun se tehdään Äidin ollessa mukana palaverissa. Sikäli kun hän ei kuitenkaan enää osaa ottaa kantaa asioihin vaan minusta ehkä vain hämmentyy siitä mitä hänestä puhutaan. No se on talon tyyli ja kai osa sitä itsemääräämisoikeutta ?


 

maanantai 1. syyskuuta 2025

01.09.2025

En ole oikein koskaan ollut perinteisten kermakakkujen ystävä. Nykyään on tarjolla monenlaisia mousse- ja juustokakkuja ja niistä toki tykkään. Tässä synttäreiden tiimoilta mielessä pyöri Äitini joskus tekemä kauralastukakku jota oli tarjolla minun kaverisynttäreillä ja se meni silloin kuin kuumille kiville.

Kokeilin tehdä jotain samanmoista ihan vain sen muiston siivittämänä. Eli iso kauralastulevy jonka palastelin neljään osaan heti uunista ottaessani. 

 

Palat jämäköityvät hetken päästä ja sen voi täyttää mieleisellä tavalla. Minä laitoin omenasosetta (kun ensimmäiset omenat alkoivat tippua puusta ja niistä sai sopivan hapokasta sosetta ) ja ihan perinteistä kermavaahtoa. 

 Pääsin hyvin lähelle sitä mikä oli hakusessa ja se on , että rapeaa, pehmeää ja makeaa ja hapokasta....ei voi mennä pahasti pieleen 😋. Sanoisin suussa sulavaa.

sunnuntai 31. elokuuta 2025

31.08.2025 

 Sain hyvän vinkin Maijan kommenteista hänen blogissaan "Oma tupa, tontti ja lupa".

Eli mitäs jos tekisin noista itse värjätyistä langoista jonkinlaisen ryijyn tai seinävaatteen. Epäilin vähän omaa kärsivällisyyttä , mutta ajatus itää....ja kun Touhulassa katselin tuollaista vanhempien mökiltä minulle tullutta pientä seinäryijyä niin ehkä sellaisen tyynyn päällisen verran voisi sitä hommaa kokeilla.

 


Heti tuli mieleen auringonkukka -tyynynpäällinen🌻. Sellaiseen sopisivat nuo tähän asti syntyneet värit.

Ehkä olisikin kivampi jos kaikki itse luonnon väreillä langat olisi yhdessä.....nyt olen upottanut niitä villasukkien raitoihin ja isoäidin neliöihin.Ja olisi ainakin yksi hyvä syy lisää  jatkaa näitä värjäyskokeiluja....

lauantai 30. elokuuta 2025

 30.08.2025

Ennenkuin aloitin Touhulan ylipitkää heinikkoa ruohonleikkurilla jyystämään niin poimin piha-alueelta kaikki sienet. Nyt ei sienten lajikkeella ollut väliä tai sillä onko syötävä vai myrkyllinen sillä niistä keittelin kuinkas muuten.....lankojen värilientä. Itse asiassa keitoksesta tuli ajan kanssa kyllä oikein hyvä sienisopan tuoksu, mutta päätin olla kuitenkin viisas ja jätin kuitenkin maistamatta.

Puretusaluna oli jo loppu ja kokeilun nyt jotain ihan uutta juttua. Touhula kun on ollut aiemmin sepän koti ja takomo niin sieltä on löytynyt paljon ruostunutta rautaromua.

Niitä etikkavedessä liottamalla saadaan rautavettä jota voi myös käyttää puretusaineena. Sitä lisäsin aika varovasti lankojen keittovaiheen lopussa.

Langasta tuli kauniin ruskeaa. Sointuu hyvin aiempiin keltaisiin sävyihin.

 Nyt kun sienestysaika on vasta aluillaan voi koppaan kerätä erikseen ihan kaikenlaisia sieniä. Toiset syötäviksi ja toiset värjäykseen 👍.
 

perjantai 29. elokuuta 2025

 29.08.2025

Syntymäpäivääni vietettiin "työn merkeissä" niinkuin ennen oli tapana lehti-ilmoituksiin laittaa jos ei halunnut vieraita kyläilemään. En tiedä auttoiko sellainen ilmoitus vai tuliko juuri se sama vierasjoukko joka olisi tuluut paikalle muutenkin.

No toki juhlistettiin merkkipäivää voileipäkakulla perinteiseen tyyliin. 

Kari on usein tehnyt voileipäkakun itse ja onhan se toki astetta maukkaampi tai parinkin astetta , mutta tämäkin kalainen ostokakku ajoi hyvin asiansa. 

Kun ollaan oltu useampi viikko pois Touhulasta niin kaikenlaista puuhaa piisaa. Mustat viinimarjat olivat justiinsa poimittavissa.

Ja hyvin kypsyneet karviaiset makeita kuin karkit.

                                          

Kasvihuoneesta ei tule tänä vuonna yhtään tomaattia tai kurkkua tai oikein mitään muutakaan. Pieni määrä papuja ja kesäkurpitsaa; ne on hetkessä pistelty poskeen. Ei edes niin hyvin monena vuonna satoa antaneet lehtikaali ja mangoldi itäneet lainkaan. Pieneen perunapenkkiin en ole vielä edes koskenut...jospa se yllättäisi positiivisesti 😉.

Mutta miten onnelliseksi tulinkaan siitä, että syysleimu puhkesi kukkaan  juuri nyt. Muistan Isänäidin tuoneen joskus syntymäpäivilleni kimpun syysleimuja omasta pihastaan ja tiesin että ne oli rakkaudella kasvatettu ja vaalittu ja oli iso kunnia saada niitä. Tunsin itseni silloin aikuiseksi; saatoin olla 10-vuotias 😁.
 

torstai 28. elokuuta 2025

 28.08.2025

Keväällä Touhulaan palkattiin piikalikka.

 Vähän tuhdin puoleinen kyllä , mutta sitäkin tomerampi. Olevinaan. Ajan kanssa kävi sitten ilmi, että on pieniin päin ja kuinkas ollakaan laskettu päivä osuisi minun syntymäpäivääni eli 28.8. Niinpä ajattelin että antaa hänen nyt seistä tönöttää laiskotellen puskissa ihan vain ruokapalkalla.

MUTTA. Ei sieltä kuulemma mitään pikkupiikaa olekaan tulossa vaan ruoka on ollut tämän piikalikan heikkous.  No onneksi sentään tiesi, että mustat viinimarjat on MINUN herkkua ja niihin ei uskaltanut koskea 😁.

 Mutta toista kesää ei kyllä tätä tyyppiä ruokita. Saa hakea piian paikan jostain muualta 😂.