perjantai 15. maaliskuuta 2024

 15.03.2024

 

Sain toiveen, että mainitsen aina kun saan tehtyä uuden jutun "matkamuistoja"- osioon joten lupaan sen nyt tehdä. Tänään siis pääsee matkaan Teneriffalle.   



Olen niin uppotunut tuohon matkojen muisteluun, että melkein kuin olisi reissussa käynyt ihan vasta. Toisaalta tuntuu, että siitä on ikuisuus. No kaikki on niin suhteellista .....25-30 vuotta sinne tai tänne 😊.


torstai 14. maaliskuuta 2024

 14.03.2024

 

Eilen kaivoin taas yhden luottoresptin esiin. Paperiresepti on saanut jo vähän siipeensä kaikesta käytöstä ja suklaaläiskät paperilla kertovat omaa tarinaansa. 

 


 

Resepti leikattu kai Pirkka-lehdestä aikoinaan ?

Pidän tuosta kakusta siksi, ettei se ole liian makea ja siihen uppoaa joko puolukat tai välillä olen käyttänyt myös vadelmia marjamoussessa. Ja tumma suklaa tekee suklaamoussesta vähän kitkerää mutta se sopii hyvin yhteen tuon marjaosuuden kanssa. Niin ja toki sekin on mukava juttu, että tämän kakun kanssa ei ole koskaan tullut mitään ongelmia. Toivottavasti saajilleen maistuu 😋.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2024

 13.03.2024

 

Monena päivänä on saatu jo ihanaa auringonpaistetta ja valoa. Lisääntyvä valoisuus hämmästyttää joka ikinen vuosi . Positiivisesti. 

Miten ihanaa on nähdä lumen alta sulanutta pihaa. Päästään pikkuhiljaa jäästä ja liukkaudesta.Jippii.

Arttukin pääsee kohta "kirmaamaan " taas ulos ja pitkä ja tylsä "talvikooma" alkaa olla pikkuhiljaa takanapäin .

 

 


 Sitä odotellessa. Rentoa meininkiä 😻.

tiistai 12. maaliskuuta 2024

 12.03.2024

 

Lähes joka aamu tulee vastaan Iltasanomissa jokin testi. Testaa vaikkapa kuinka tunnet kasveja, eläimiä, ruokia, laulunsanoja. Osaatko kielioppia, historiaa, anatomiaa, urheilua.

Aika usein teen testin ja ihan vain todetakseni, että tietyt osa-alueet on hallinnassa päinvastoin kuin toiset ja mieluummin tartun sellaiseen haasteeseen jossa tiedän pärjääväni ;kuten vaikkapa ruotsin kielen verbien taivutus 😁ja tiettyjen biisien sanat (jostain lapsuudesta tai nuoruudesta). Kun tietyt asiat on juntattu päähän niin siellä ne on ja pysyy vaikkei niitä olisi tarvinnut pitkään aikaan eikä todennäköisesti tule koskaan tarvitsemaankaan.

Jos saisi deletoitua edes osan turhasta tiedosta niin vapautusi paremmin tilaa uusillekin  asioille .




maanantai 11. maaliskuuta 2024

 11.03.2024

 

Olen sen jo ennenkin todennut, että minä en osaa kunnolla peruuttaa enkä myöskään purkaa mitään. Tai siis jos jotain pitäisi purkaa ommellessa tai kutoessa niin helposti yritän keksiä jonkin kikan miten vain yksinkertaisesti ohitan tuon virheen. Mieluummin siis eteenpäin kuin taaksepäin 😉.

Joskus kuitenkin pitää tehdä jotain mistä ei pidä. Purin eilen kahdesti aloittamaani neuletta. Ensin puikkokoon vuoksi ja toisen kerran puseron koon vuoksi.Kun kutoo pyöröpuikolla on koon arviointi minusta paljon vaikeampaa eli pitää kutoa jonkin matkaa ennekuin hahmottaa kunnolla koon.

Toiset (ne viisaammat) tekee aina mallikappaleen josta selviää nuokin asiat 😁. 

Samalla huomasin, että taisin ostaa lankaakin liian vähän 😕, mutta sitähän kaupasta saa....toivottavasti.

Hyvin suunniteltu on......




sunnuntai 10. maaliskuuta 2024

 10.03.2024

 

Kari on hyvä leipomaan pullaa. Kyllähän minäkin olen pullaa leiponut jo lapsesta asti, mutta lopputulos ei ole aina takuuvarma. Tässä todistusaineistoa eiliseltä. Voisilmäpullia ja korvapuusteja.

 

 




Nyt on pakkasessa vierasvaraa tai päiväkahvipullaa .

 


 Ja palaan taas lempiaiheeseeni jota ainakin kerran vuodessa kritisoin eli "huvila ja huussi "-ohjelmaan.Nyt katselin puikkkoja kilistelessä kaksi jaksoa jossa toisessa uudistettiin ville kallen piha-alue ja toisessa jaksossa nuoren perheen saunatuparakennus. Hienoa saatiin aikaan kuinkas muuten MUTTA.

Ihan hulvatonta meininkiä. Hienoa saadaan aikaan, mutta onko enää mitään järkeä siinä mitä mökillä ja mökille tehdään. Jos vaikka buljetti olisi lähes rajaton. Ja olen lopen kyllästynyt siihenkin, että on vaaleat pinnat ja sinne tuodaan sitten "maanläheiset" värit. Ei mitään uutta auringon alla.

 Jos nimittäin ajatellaan, että tavalliset mökkeilijät saisivat jotain vinkkejä omaan mökkeilyyn niin siitäkin ideasta ollaan aika kaukana. Jos vaikka Touhulan kesäbudjetti on 500 e 😄 niin täällä paukkuu vähintään 50 000 e jos edes riittää kaikkine koneineen ja työmiehineen ja laadukkaine materiaaleineen. Eikä tämä  ole kateellisen kalkatusta vaan toive siitä, että kyseinen ohjelma tuotaisiin vähän lähemmäksi meitä ihan tavallisia mökkeilijöitä.

Juu ei ole pakko katsoa.....katson kuitenkin ja kritisoin jatkossakin 😁.


lauantai 9. maaliskuuta 2024

 09.03.2024

 


Lauri Tähkä ja "Linnut lentävät takaisin" konsertti Verkatehtaan Vanajasalissa eilen illalla. Tupa oli ihan täynnä 😉 ja saliin mahtuu sentään peräti 700 henkilöä. Eilen ehkä 95 % naisia.

Tähkä kyllä osaa ottaa yleisönsä. Konsertti oli taitavasti laadittu ja siinä selkeästi kosiskeltiin yleisöltä sympatiaa ja ehkä myös hyväksyntää menneiden ikävien tapahtumien vuoksi. Pidän häntä muutenkin aitona artistina ja sellainen inhimillinen  puoli tuli jotenkin hyvin vahvasti esiin.





Konsetissa oli valittuna ehkä ne kaikkein suosituimmat tai ainakin minulle tutuimmat kappaleet ja siitähän sitä tunnelmaa tulee kun yleisö tietää jo alkutahdeista kappaleet ja laulaa ja tanssii mukana."Saat syttymään" on sellainen "meidän biisi" että se nyt sai kyyneleet valumaan putouksen lailla 😂...sille ei vaan mahtanut mitään.

Lonkka/selkä  vähän vihoitteli tanssin hytkeessä kun en penkissä malttanut pysyä, mutta kyllä siitä huolimatta kannatti mennä 😊. Aitoa ; yhdellä sanalla sanottuna.