24.10.2026
Teki mieli jotain kivaa ruokaa perjantaiksi , mutta toisaalta olin päättänyt pestä ikkunat. Eli ei oikein ollut aikaa seisoskella kauan keittiössä. Siihen kohtaan sopi mainiosti uuniperunat jotka tulevat ihan itsekseen. Laitoin perunoiden kaveriksi yhden bataatin ja ison makean sipulin.
Toisilla on tapana kietoa uuniperunat folioon, mutta minä yleensä kypsennän niitä suolapedillä. Tykkään erityisesti niin syntyvästä rapeasta kuoresta.Toinen täyte kylmäsavulohesta ja toinen syntyi jääkaappiin jääneistä muutamasta kinkkuleikkeleestä.Kivaa syötävää kun ikkunat kiilsi puhtauttaan 😇 .

Njääh, ikkunat mainittu. Saas nähdä, jääkö tältä syksyltä pesemättä kokonaan? Ihan sama.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua! ♥
(Tuli taas luettua muutama kerralla - en näemmä viihdy enää läppärin ääressä, pöh.)
Täällä riittää tätä tarinaa ja turinaa tasaiseen tahtiin niin ettei haittaa vaikkei kaikkea jaksa/ehdi/viitsi lukea. Ei jää mistään paitsi :-).
PoistaNyt alkaa olla jo sen verran pimeää että sen taakse voi piiloutua ikkunanpesu asiassa...keväällä sitten !
Just eilen katsoin meidän ikkunoita keittiössä, kun ovat ulkopuolelta ihan valkoisen "hyhmeen" kuorruttamat, kun on satanut niin paljon. MUTTA en edes ehtinyt ajattelemaan, että lähtisin pesuhommiin, hah. Kaipa se olisi hyvä tehdä ennen pysyviä pakkasia, kuitenkin. Tai sitten jää keväälle. Nyt kun nämä rempat pölyttävät sitten tätä sisäpuolta oikein urakalla.
VastaaPoistaMeidän uuniperunat on viimeisiä kertoja tullut tehdyksi kermassa. Hyvin pestyinä, päältä ristihalkaistuina vuokaan, missä on mitä kulloinkin lihaa tehdäänkään + maustettu kerma. Siinä ovat hyviksi kypsyneet, ja tosiaan kerman ulkopuolinen perunan kuori rapea ja hyvänmakuinen, ei tarvitse poistaa kuorta, niinkuin usein folion sisällä kypsennetyistä tehdään, jää jotenkin "limaiseksi" siellä. Kun taas tuo kermassakin "lillunut" osa perunaa maustuu hyväksi. Mutta jostain syystä tätä tulee harvoin tehtyä.
Minä sain Kariltakin kuoria :-)) kun ne on minusta niin hyviä jos ovat sopiviksi paistuneet. Pitääkin kokeilla joskus tuota kermaniksiä.
PoistaIso makea sipuli oli myös tosi hyvän makuinen.
Ei kesken remonttia kannata ruutia tuhlata ikkunoihin ! Kyllä niistä sen verran läpi näkee kun tarviikin:-).
Mutta täytyy sanoa että olin ihan suorastaan häkeltynyt kun pesin olohuoneen ison ikkunan jota en edes yksin pysty pesämään miten kirkkaaksi se tuli. Maailma suorastaan valostui.Ja mietin sitä pestessäni että kun nykyään tehdään niin korkeita taloja ja niihin isoja ikkunoita että kuka kuuna päivänä niitä pystyy pesemään.
Oi, se on muuten totta, että uunissa sipuli tulee myös herkuksi, ja makeutuu vain paistuessaan - ihan kokonaisia valkosipuleitakin meillä mies laittaa usein kyytiin - leikkaa vain sen "nokan" auki, että lämpö pääsee sisälle tasaisemmin.
PoistaIkkunanpesurobotteja kuulemma monet jo käyttävät ikkunoiden pesuun. Kavereilla kun omakotitaloissa aukeaa yläkerran ikkunat ulospäin (toisin kuin meillä), robotti on ollut isosti apuna, ja ovat toimineet kehuttavasti. ;)
Ei olla itselle (vielä ainakaan) moista mietitty.
Ohon !Kyllä niitä kaikenlaisia robotteja onkin tarjolla ?? Vuosia sitten tuli muotiin sellainen ikkunanpesuautomaatti ja siitä toiset tykkäsi kovasti ; toiset ei. Minä olen pärjännyt tähän asti Viledalla :-) mutta kun ikää ja kömpelyyttä tulee koko ajan lisää ei ole ollenkaan hullumpaa ottaa kaikkea sellaista vempainta käyttöön joka arkea helpottaa.
PoistaKehtaanko edes tunnustaa. Kehtaan. Etenkin nyt kun useinmiten teen ruokaa vain itselleni, mun uuniperunat kypsyy mikrossa. Käärin perunat talouspaperiin, tökin reikiä haarukalla ja laitan mikroon, täysteholla 6-8 minuuttia.
VastaaPoistaKiitti muistutuksesta, voisikin joku päivä herkutella uuniperunoilla vaikka kinkku-ranskankermatäytteellä.
Voi minäkin olen kehdannut ja monesti olenkin.
PoistaKun asuin yksin Tampereella niin nurkkakaupassa myytiin silloin toi hyvän makuisia perunoita ja ostin niitä usein ja käärin leivinpaperiin ja mikrotin ja söin hyvällä halulla kermaviilin kanssa. Maukasta helposti ja halvalla.
Pitääkö sen paperin olla kuiva vai märkä? En ole koskaan testannut...
PoistaYritin muistella n. 30 vuoden takaista tekemistä :-) ja kyllä se leivinpaperi oli minusta kuiva ??? mutta Äitini tapasi valmistaa perunat heille mikrossa eikä käyttänyt kyllä siinä mitään paperia vaan laittoi mikroastian pohjalle vähän vettä....kai :-).
PoistaUunisipulia suolapedillä, sitä en olekaan koskaan kokeillut, mutta arvaas meneekö kokeiluun???? K Y L L ÄÄÄÄÄÄÄ
VastaaPoistaEhdottomasti kannattaa kokeilla ja tuo iso yksilö oli mietoa ja makeaa sipulia, mutta yleensä laitan uunijuuresten sekaan ihan niitä tavallisia pienempiä keltasipuleita ja nam !
VastaaPoista