15.07.2026
Edelliseen postaukseen viitaten voiko mikään olla yhtä hyvää kuin voissa paistetut kantarellit niin pitää todeta, että kova kilpailija on savustettu lohi. Turhan harvoin otan savustimen esiin yksin ollessani vaikka tuollainen sähkösavustin on niin helppo ja nopea.
Ja aina onnistuuNyt jopa suolaus meni ihan nappiin.
Touhulassa kesän ykköspaikkoja ulkona on tuo seinän vieresssä oleva tiskipöytäsysteemi. Siinä tiskaan aina jos ulkosalla lämpötila pysyttelee plussan puolella😊. Ja siinä keittelen väriliemet ja useimmiten myös ruoat.
Runkona on Ikean tiskipöytä ja tuota helmarimpsua uusin nyt kolmannen kerran. Ensimmäisen tein vanhasta suihkuverhosta ja sittemmin vahvasta puuvillakankaasta ja tämä ruutukangas löytyi vanhoista kangasvarastoista.
Jonkun vuoden tuollainen kestää kesät talvet ja on sitten taas helppo uusia. Kaapinovia odotellessa 😁


Oi, mikä LOHI! =P Nam! Ja suloinen ulkotiskipaikka! Meidän vanha tiskipöytä piti säilyttää tätä ajatusta varten, mutta sille ei ollut tilaa, ja mies pisti sen pois. Tulevaan kesäkeittiöönkin olisi hyvä saada jonkinlainen pesupaikka. Katsotaan, mitä sinne oikeasti sitten järkätään, aikanaan. Vaatimukset kasvavat vuosien myötä, heh!
VastaaPoistaKaikkea ei voi millään säilyttää vaikka kuinka tietäisi, että joskus voisi tarvita.Tuo kyseinen Ikean jalalinen tiskipöytäsysteemi on kestänyt hyvin monen monta vuotta vaikka se on talvetkin suojaamatta. Eikä muistaakseni ollut kovin kalliskaan. Vesiposti on tuossa niin lähellä etten halunnut siihen erillistä hanaa; niin kauan ainakaankun jaksan ämpärillä pelata :-).
PoistaMinulla taas on käynyt pikkuhiljaa niin että oma vaatimustaso laskee koko ajan ja ajattelen jo monesti että tehkööt sitten seuraavat jos joku joskus vielä halajaa vanhaa mummonmökkiä omakseen.
Lohi on jo syöty :-)). Savustaisin oikein mielelläni myös silakoita ja tykkäisin niistä muutenkin mutta niitä ei ole missään pikkukaupoissa myytävänä ...ei edes pakasteena. Isojen markettien kalatiskien silakat on usein niin vanhoja ettei Arttukaan niihin koske !!
Lohi on aina herkkua ja varmasti itse savustettuna vielä parempaa.
VastaaPoistaUlkokeittiö on ihan kuin Pinterestistä, jossa ihailen vanhoja taloja.
Ruutuverho sopii hyvin. Tosi kiva!
Tuollainen vielä lämmin savustettu lohi on kyllä ihan parasta. Pitää tehdä useammin.
PoistaTouhula on rakennettu 1900-luvun alussa ja kyläseppä on tässä perheensä kanssa asustanut. Sepän paja tosin paloi poroksi jossain vaiheessa; onneksi sentään talo ja muut rakennukset säilyivät.
Arvostan ja ihailen mm. sitä että ikkunat ovat vielä alkuperäiset (puhallettua lasia) ja lattia tehty jykevistä leveistä lankuista. Olen yrittänyt säilyttää vanhaa tunnelmaa vaikka pakko on ollut joitakin asioita uusiakin.
Kiitos kehuista :-).
Näppärän näköinen keittiö, ja savustettu kala on herkkua.
VastaaPoistaPienikin tila voi olla yllättävän toimiva ja ulkona on aina hyvä kun ei tarvitse välittää siitä miten vesien kanssa lotraa.
VastaaPoista