lauantai 6. kesäkuuta 2026

 06.06.2026

Viime päivien lankojen värjäyksestsä on tullut hiukan haalean hailakoita. Sekään ei haitta yhtään eli vaaleampia sävyjä on hyvä olla olemassa vahvempien joukossa.

Vasemman puoleinen on syreenin kukista lähtöisin ja mietin jälkeenpäin mitähän väriä olisi valkoisesta syreenistä saanut ? Mutta kun sellaista ei kasva itsellä enkä sentään naapureiden puskiin mene keräämään. (Kuvan nappasin kuitenkin ohi kulkiessa) .Eli tuossa on käytetty vain niitä yleisimpiä lilansinisiä syreenin kukkia. Liilasta tuli siis keltainen 💜💛.


 

Keskimmäinen on vastapuhjenneista tai paremminkin nuppuisista lupiineista kun siinä kohtaa mietin kummassa on enemmän ytyä vastapuhjenneessa vai jo kunnon kukassa olevassa lupiinissa. Haalean sinistä melkeinpä harmaata tuli vastapuhjenneista eli pitää siis odottaa vielä lupiinien kunnon kukintaa ....

Ja joskus olin lukenut ettei voikukasta saa kuin ruskeita sävyjä, mutta pakkohan se oli tietysti itse kokeilla kun materiaalia on pihassa ihan riittämiin.

Oikean puoleinen lankavyyhti on sitten näistä kukista aikaan saatu. Käytin vain kukkaosan ja ehkä sillä oli merkitystä kun väriksi tuli kyllä keltainen ; joskin aika haalean kukkiin verrattuna.

Kuusenkerkät "hautuivat" nyt sokerin kanssa parisen viikkoa ja kuusenkerkkäsiirappi on valmista.

Maku on sopivasti "kuusimainen" 😉ja tietysti myös makea kun siihen sen verran reippasti tuli sokeria. Jos joisin teetä voisin laittaa sitä sinne makeudeksi, mutta luulenpa että tuo tulee syötyä jäätelön tai lettujen kaverina. Teen varmasti toistekin. Nyt on kerkkien aika ohi, mutta ensi vuonna sitten taas ..... 

14 kommenttia:

  1. Se on niin totta, että kyllähän niitä vaaleampiakin värejä tarvitaan, kun neulomuksia miettii! Hienoja hentoja värejä, yllättäviäkin, tosiaan! Jänniä kokeiluja!

    Nyt näyttää kuusenkerkkäsiirappi samalta, mitä Lokalahdenmummuni teki, ja mitä tosiaan eniten käytettiin juurikin jäätelöiden ja lettujen päällä. Hän itse myös teen kanssa. Mielestäni vain teki siirapin eri tavalla, mitä sinä. En ollut siinä itse niin mukana, mutta siellä se näytti "hautuvan" puuhellan reunamilla pitkään ennen kuin oli valmista.

    Hyviä herkutteluhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita kerkkäohjeita on kyllä jos jonkunlaisia. Muistelin, että joskus vuosia sitten Strömsön ohjelmassa tehtiin tuollaista uuttamalla itsekseen valmistuvaa siirappia. Teen tuota toistekin; tai ei siinä paljon tekemistä ole kunhan kerää ne kerkät :-).
      Kaiken värisiä lankoja tosiaan tarvitaan eikä mikään lanka ole jäänyt kuleksimaan värinsä takia. Ja tuo värjäys on sikäli hauskaa että jos joku väri ei miellytä niin upottaa sen sitten johonkin muuhun väripataan :).

      Ajattelin säästää kerkkäsiirappia Touhulassa kävijöille niin saavat sitten maistaa "metsän makuja" .

      Poista
  2. Tuli vaaleammista väreistä mieleen, että just illalla manasin, kun harmaat loppuu. Ja ärsyttää, kun Tokmanni mainostaa Nako-lankoja, joita ei ole missään. Koitin onnistumatta tilata poikkeuksellisesti verkkokaupankin kautta, plaah.
    Mainitsit tuolla aiemmin Lewyn kappale -taudin. Äidillä sitä epäiltiin hetki, mutta ei ollut/tullut. Tuli vaan siitä mieleen, että kun tutkin tautia, niin siinä mainittiin mahdollinen vihaisuus. Nauroimme äidin kanssa pitkään sitä, kun sanoin hänelle: "sovitaanko niin, että minulle et ala **ttuilemaan?"... Oli meidän yhteistä (huonoa?) huumoria. 😅
    Kävin äsken kurkkimassa sadepäivän ratoksi yhden hengen matkoja enkä löytänyt ainuttakaan alle tonnin... Tyydyn huomiseen laivailuun (13€).
    Viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh vai on Nakot loppuneet ?!
      Kyllä minusta nuo kummatkin muistisairaudet muuttaa ihmistä paljonkin.Aluksi ei vain tajua että kyse on taudista.
      Hyvä kun sovitte äitisi kanssa etukäteen :-))). Oli se yhteinen huumori minkälaista tahansa niin se on kuitenkin ihan sitä parasta.
      Nyt taitaa ne matkojen hinnat olla ihan tapissa kun alkoi lomakausi koululaisillekin ?
      Mutta laivailu kuulostaa kivalta ja ennenkaikkea halvalta :-).
      Mukavaa aurinkoista iloista virkistävää reissua !

      Poista
  3. En usko, että naapurisi olisi huomannut, jos olisit käynyt nipsimässä joka toisen pikkiriikkisen kukinnon noista tertuista 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi vaan ollut vähän noloa :-))).
      Kaupungissa kun olen kerännyt lupiinin kukkia niin kyllä siihen osuu usein joku juuri silloin paikalle. Luulevat kai että olen tekemässä ekotekoa ; ja niihän tavallaan olenkin vaikka sisimmässäni haluaisin että lupiinit saisivat kasvaa.

      Poista
    2. Me käytiin vuosia sitten kaupungissa ex-ystävän kanssa illalla 20-21 aikaan keräämässä pietaryrttejä paikassa jossa ihmiset lenkkeilivät ja ulkoiluttivat koiriaan. Kyllä ne vähän pitkään meitä katselivat, mutta me vaan hihiteltiin ja todettiin, että huvinsa kullakin. Hän asui vanhassa omakotitalossa ja värjäsi lankoja pihalla.

      Poista
    3. Kaupungissa toiset kerää tölkkejä kuten Stansta :-) ja minä kuljen muovikassin kanssa keräämässä kasveja. Kuten totesit huvinsa kullakin :-).

      Poista
  4. Kiva lukea noita värjäystarinoita, kuinka yllättäviä värejä eri kasveista syntyy. Kauniita on vaaleatkin sävyt.

    VastaaPoista
  5. Värjäyksessä ihan parasta on tuo yllätyksellisyys. Ja vaikka itse liemi olisi tietyn värinen niin langoista saattaa tulla.....
    Mutta jos tulee huonon väristä niin sellaisen voi hyvin värjätä myös uudelleen :-)

    VastaaPoista
  6. Oi näitä sun "soppia"
    - siinä olis monelle hyvää oppia!!

    VastaaPoista
  7. Kiitos !
    Oikein kivat loppusoinnutkin :-).

    VastaaPoista