maanantai 13. lokakuuta 2025

 13.10.2025

Raha puhuttaa aina oli sitä sitten liian vähän, sopivasti tai jopa liian kanssa. Olen katsonut pari jaksoa "Raharemontti"-ohjelmaa ja siinä hämmästellyt varsinkin nuorempien ihmisten tietämättömyyttä rahan käytön suhteen. Ja kun palasin omaan nuoruuteen aika oli sikäli toinen, että jos rahaa ei ollut kukkarossa niin sitä ei kertakaikkiaan ollut. Ei ollut pikavippejä tai muitakaan helppoja vippaskonsteja. Onneksi.

Nyt kun maksaa lähimaksulla niin se käy helposti ja kivuttomasti. Tili hupenee ihan itsekseen.

Ennen jonottiin pankkiin ja nostettiin sen mukaan mitä siellä oli ja sillä  piti sitten elää. Velkaantuminen ja ylikulutus on tehty ihan liian helpoksi. Ja tietysti sekin lisää nuorten tuskaa kun kaikkea pitäsi olla....

Muistelin , että kun nuorena tyttönä lähdin lapsia hoitamaan Helsinkiin niin palkaksi oli asuntoetu (siihen aikaan vuokra-asunnoista oli ihan hirveä pula eli asunto oli kyllä iso juttu ) , ruokaa sai töissä  kun sitä kerran kokkailinkin  ja 500 markkaa sain palkkaa. Toinen meistä opiskeli ja sai opintorahaa ja niillä sitten pärjättiin. Ei kai paljon mitään osteltu, mutta ei siihen aikaan muutenkaan ne vaatimukset kovin korkealla olleet.



6 kommenttia:

  1. Olen myös seurannut kyseistä ohjelmaa. Helppo listata omaa kulutusta: ei ole suoratoistopalveluita, ei osamaksuja, ei luottokortteja. Eikä tule. Koskaan en ole 'ottanut' pikavippejä, enkä ota. Mitä tulee tuohon lähimaksulla maksamiseen, niin olen viime aikoina ottanut aina kuitin, koska viimeistään kotona tarkistan, että hinnat ovat siinä oikein. On tullut useita väärin veloitettuja tuotteita kohdalle. Toki fiksumpaa olisi katsoa kuittia jo kaupassa.
    Viileää, tuulista, mutta hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy tunnustaa , että aika harvoin tarkistan kuitteja paitsi jos olen ostanut useita ale-tuotteita niin ne yleensä tsekkaan että ale on varmasti saatu tai jos summa muuten tuntuu suurelta ostoksiin nähden.
      Ohjelma on minusta aika kankeasti tehty, mutta nostan hattua niille jotka tuollaiseen menee ja laittaa itsensä alttiiksi ....ilmeisesti esiintymispalkkion toivossa :-).

      Poista
  2. Olen myös katsellut kyseistä sarjaa mielenkiinnolla.
    Onhan tämä elämä kallista, mutta niinhän elämä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjelman mukaan aika hirmuisen isoja summia monet pystyy elämään kuukausittain yli varojensa. Minulle ei kyllä tulisi enää silmään lainkaan jos kuukausittain ylittäisin tuloni monella tonnilla.
      Mutta jos tuosta ohjelmasta joku saa jotain apua itselleen ja alkaa miettiä kulutustottumuksia niin hyvä niin.

      Poista
  3. Sarja ei ole tuttu. Ehkä rahan arvo hämärtyy siinä että se siirtynyt sähköiseen muotoon. Ennen käsiteltiin rahaa vain konkreettisesti ja kun se loppu niin loppu. Rahaa ei voinut myöskään nostaa kellon ympäri.

    VastaaPoista
  4. Niinpä ja yöllä sitä ei tunnetusti olla köyhiä ei kipeitä :-)).
    Kyseisessä ohjelmassa yhtä nuorta neitiä opetettiinkin kokeilemaan sitä, että hän käyttäisi vain käteistä rahaa. Mutta nykyään käteinen ei enää ihan joka paikassa edes kelpaa.

    VastaaPoista